Mistä on kyse?

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston keskustan jäsen Linda Brandt-Ahde ilmoitti maanantai-illan kaupunginvaltuuston kokouksessa eroavansa keskustasta ja siirtyvänsä kokoomukseen. Päätös yllätti koko Lappeenrannan keskustaväen.

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouni Kemppi olisi toivonut, että asioista olisi keskusteltu, jos jokin hiertää. Hän yllättyi siitä, että asiaa oli valmisteltu kokoomuksessa jo alkutalven aikana.

– Hänelle oli maakuntavaaleja silmällä pitäen suunniteltu erilaisia koulutustehtäviä, joihin hän oli suostuvainen, Kemppi sanoo.

Kemppi joukkoineen etsii nyt Brand-Ahteen useille luottamushenkilöpaikoille korvaavia henkilöitä. Hän arvelee, että loikan taustalla voi olla keskustan haastava tilanne hallituspuolueena.

– Tältähän se vähän näyttää, että voittajien puolelle on hyvä mennä, Kemppi sanoo Brandt-Ahteen loikasta.

Pitkään harkittu päätös

Linda Brandt-Ahde sanoo harkinneensa eroa keskustan valtuustoryhmästä pitkään.

– Oikeastaan nyt jos jotain pitää nostaa esiin, niin koen, että johtamiskulttuuri ja toimintatavat eivät ole olleet kovin moderneja. Enemmän olisi kaivannut sellaista alhaalta ylös johtamista, Brandt-Ahde sanoo.

Hän kertoo tajunnensa vasta vähitellen kokoomuksen olevan itselleen keskustaa sopivampi puolue.

– Ihmiset saattavat lähteä aika sattumankaupallakin tiettyyn puolueeseen mukaan. Olen vuoden valtuustotyön aikana oppinut tuntemaan puoluepoliittista identiteettiäni ja koen, että kokoomus on minulle enemmän oikea puolue, Brandt-Ahde sanoo.

Lisätty 28.3. klo 8.27 otsikkoon sana valtuustoryhmän. 28.3. klo 10.55 poistettu tekstistä "Brandt sanoo pettyneensä" ja otsikosta "pettyi".