Ylen kysely: Kokoomusaktiiveilta vahva tuki Petteri Orpolle

Puheenjohtaja Petteri Orpon asema näyttää kokoomuksessa vahvalta. Tämän päätelmän voi tehdä Ylen kyselystä, jossa suurin osa puolueaktiiveista ei asettaisi kesäkuun puoluekokouksessa hänelle vastaehdokasta. Kyselyyn vastasi 140 kokoomuslaista.

Salisburyn pikkukaupungin rauha järkkyi myrkytystapauksesta

Eteläenglantilaisessa Salisburyssa kaupat ovat hiljentyneet sen jälkeen, kun venäläiset Sergei ja Julija Skripal myrkytettiin. Yle tapasi uneliaan pikkukaupungin asukkaita, jotka miettivät, mihin lasten voi nykyään antaa koskea. Erityisesti on järkyttänyt se, että paikallinen poliisi joutui tehohoitoon saavuttuaan auttamaan Skripaleja.

Potilaita vaarantava reseptisotku oli vain jäävuoren huippu

Potilastietojärjestelmien ongelmat ovat terveydenhuollossa arkipäivää. Huonosti toimivat potilastietojärjestelmät kuormittavat lääkäreitä enemmän kuin kiire.

FBI:n apulaisjohtajalle potkut vain kaksi päivää ennen eläkkeelle jäämistä

Yhdysvaltain oikeusministeri Jeff Sessions on erottanut liittovaltion poliisin FBI:n apulaisjohtajana toimineen Andrew McCaben. McCaben oli määrä jäädä eläkkeelle sunnuntaina. Hän saattaa menettää eläke-etunsa. McCabe on ollut presidentti Trumpin silmätikkuna ja häntä on arvosteltu muun muassa puolueellisuudesta FBI:n Venäjä-tutkinnassa.

Lauantaina pikkupakkasta

Lauantai on suuressa osassa maata pilvinen. Ylen meteorologin Kerttu Kotakorven mukaan pohjoisessa voi tulla paikoin lumisateita. Lämpötilat ovat koko maassa muutamia asteita pakkasen puolella. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.