Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto esittää, etteivät puolueet asettaisi samoja henkilöitä ehdolle kaikkiin vaaleihin.

Sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa Aalto toteaa, että istuminen ”kolmella jakkaralla” voi aiheuttaa muun muassa esteellisyysongelmia esimerkiksi kun rahasta päätetään.

Aallon mielestä demokratiaan ei sovi se, että samat henkilöt päättävät niin keskus-, alue- kuin paikallishallinnossa.

– Kolmella jakkaralla vaikuttaminen on myös ajankäyttökysymys. Esitänkin, että ennen seuraavia vaaleja puolueet sopivat pelisäännöistä, joilla tämä vallan keskittymiskehitys estetään, Aalto sanoo Keskisuomalaisessa.

Suomessa useiden puolueiden nuorisojärjestöt esittivät hiljattain niin kutsuttua Ruotsin mallia, jossa yksi poliitikko voisi toimia päätöksentekijänä samaan aikaan vain kahdella hallinnon tasolla.