Radio Suomen Tampereen aamulähetyksessä tiistaina vieraillut keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska on saanut jo lukemattomia kertoja vastata kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrystä koskeviin kysymyksiin. Ongelma on kuitenkin, että vastauksia ei taida kukaan tietää, korkeintaan Väyrynen itse.
Jouni Ovaska pitää kovin omituisena tilannetta , jossa Väyrynen on perustanut oman puolueen.
– Tästä on keskusteltu pitkään. Olen joutunut käyttämään hyvin paljon työaikaani sen miettimiseen, että miten tällainen tilanne voi syntyä ja miten se ratkaistaan, Ovaska kertoo ja jatkaa:
– Väyrynen ilmoitti pyrkivänsä puheenjohtajaksi. Tässä vaiheessa jo jokaisen maalaisjärki sanoo, että tämä ei ole mahdollista: on kahdessa puolueessa ja pyrkii toisen puheenjohtajaksi.
Ovaskan mukaan keskusta on pyytänyt lausunnot Lauri Tarastilta ja Heikki Halilalta, joita monet pitävät maan parhaina lakiasiantuntijoina.
– Heidän lausunnossaan sanotaan selvästi, että Väyrynen ei ole vaalikelpoinen.
Jouni Ovaska uskoo, että Väyrynen pyörii tavalla tai toisella mukana kevään. Mutta viesti puoluekentälle ja paikallistasolle on hänen mukaansa selvä: mitään vaalikiertueita tai vastaavia ei järjestetä.
– Lopullisen päätöksen vaalikelpoisuudesta tekee puoluekokouksen menettelytapavaliokunta, Ovaska sanoo.
Paavo Väyrynen on kuitenkin mukana kevään ja kerää julkisuushyödyn. Sen jälkeen hän todennäköisesti eroaa keskustasta, kuten puhe on ollut, ja alkaa vetää omaa kansalaispuoluettaan. Ellei mitään yllätystä taas tule:
– Se nähdään sitten. Ei voi muuta sanoa kuin että se nähdään sitten kesäkuussa, puoluesihteeri Jouni Ovaska huokaa.