Oppositio jatkoi eduskunnan kyselytunnilla hallituksen sitkeää arvostelua pehevapaaudistuksen valmistelun keskeyttämisestä.

Sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman aloitti keskustelun toteamalla, että hallituksen ryhtyminen perhevapaauudistuksen valmisteluun viime vuonna herätti toivon kipinän, joka kuitenkin sammui, kun perheministeri Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti viime perjantaina, että uudistuksen valmistelu keskeytetään.

Lindtman hämmästeli sitä, että Saarikko perusteli keskeyttämistä toteamalla, että valmistellut mallit olisivat olleet huonoja suomalaisille perheille.

Saarikko vastasi Lindtmanille, että uudistus kaatui, koska sen kustannukset oli etukäteen aliarvioitu ja sen vaikutukset naisten työllistymiseen oli yliarvioitu. Saarikko toivoi, että valmistelutyö ei menisi hukkaan, vaan seuraava hallitus voisi jatkaa uudistusta sen pohjalta.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto piti perhevapaauudistuksen keskeyttämistä tappiona tasa-arvolle ja työllistämiselle. Aallon mukaan uudistus kaatui jo ennen kuin siihen kunnolla ryhdyttiin, koska uudistuksen reunaehdot sovittiin mahdottomiksi: kotihoidon tukeen ei saa koskea eikä uudistus saa maksaa mitään.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson epäili, että uudistus kaatui juuri siihen, että se ei olisi saanut maksaa mitään.

Toisenlaista perhevapaauudistusta peräsi myös perussuomalaisten Arja Juvonen. Hänen mielestään uudistus ei saa johtaa siihen, että se pakottaisi isät pitämään perhevapaita. Juvosen mukaan perheiden on saatava itse päättää perhevapaiden jakautumisesta.

Kristillisten Päivi Räsänenkin piti nykyistä kotihoidontukea parempana kuin vanhemmille säädettyjä perhevapaakiintiöitä.

Rkp:n Eva Biaudet totesi, että perhevapaauudistuksessa on kysymys naisten työmarkkina-asemasta. Nykyjärjestelmässä sitä heikentää Biaudet'n mukaan se, että ilman perhevapaakiintiöitä naiset kärsivät työelämässä syrjinnästä, koska voivat mahdollisesti jäädä vanhempainvapaalle. Kun edistetään tasa-arvoa, niin yleensä lapsen asema myöskin vahvistuu, sanooi Biaudet.