Valtiovarainministeriö (VM) oli jo etsinyt perhevapaauudistukseen rahoitusratkaisun, jossa julkiseen talouteen syntyvä 80-100 miljoonan euron aukko olisi katettu. Asian vahvistaa STT:lle opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.), jonka mukaan VM:n rahoitusratkaisu on ollut neuvottelupöydässä tiedossa jo ainakin pari viikkoa.
– Alusta alkaen on ollut selvää, että kun halutaan parantaa naisten työllisyyttä, se lisää varhaiskasvatuksen kysyntää ja kustannuksia, Grahn-Laasonen sanoo.
Grahn-Laasosen mukaan uudistuksen ei pitänyt alun alkaenkaan olla julkisen talouden kannalta kustannusneutraali, vaan etuusmuutoksien kannalta kustannusneutraali. Eli jos esimerkiksi isille tulisi uudessa mallissa uusia etuuksia, jostain muusta etuudesta pitäisi leikata.
– Varhaiskasvatuksen kysynnän lisääntymisestä koituvia kustannuksia olemme koko prosessin ajan suunnitelleet kompensoitavan kunnille, kuten asiallisesti kuuluu, Grahn-Laasonen sanoo.
Kysynnän lisääntyminen tarkoittaa käytännössä sitä, että nykyistä useampi lapsi olisi varhaiskasvatuksessa.
Grahn-Laasosen mukaan kokoomus oli ja on valmis panostamaan perhevapaauudistukseen kuntien resursseja lisäämällä.
Lue myös:
Mistä kaatuneessa perhevapaauudistuksessa on kyse? Näillä viidellä pointilla pääset kartalle
Analyysi: Perhevapaat ravisuttavat hallitusta
Akava perhevapaauudistuksen kaatumisesta: Valtava pettymys, oli mahdollisuus kunnon uudistukseen
Kokoomus eri linjoilla keskustan kanssa perhevapaauudistuksesta – Orpo: "Ei näin tärkeää asiaa noin vain voi kaataa"
EK pettyi pahasti perhevapaauudistuksen kaatumiseen: "Tunnelissa oli valoa ja maaliin olisi ollut mahdollista päästä"
SAK perhevapaauudistuksen kaatumisesta: Pettymys, mutta rohkea päätös