Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Ilkka Oksala sanoo, että perhevapaauudistuksen kaatuminen on erittäin suuri pettymys. Hän sanoo EK:n olleen "hyvin valmis" uudistukseen.
– Minä ainakin itse uskon, että tässä olisi ollut hyvät mahdollisuudet tämän uudistuksen tekemiseen, Oksala kommentoi uudistuksen kaatumista Ylelle puhelimessa.
Hän sanoo Helsingin Sanomien uutisen uudistuksen kaatumisesta tulleen hänelle yllätyksenä. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ilmoitti tänään perjantaina päättäneensä pysäyttää hallituksen valmisteleman perhevapaauudistuksen, koska uudistus olisi vaatinut lisää rahaa, eikä sitä ollut tiedossa.
Oksalan mukaan kaikki osapuolet olivat tosissaan valmistelutyössä. Hänen mielestään yrittäminen loppui kesken.
– Eihän tämä mikään helppo uudistus ole. Tämä vaatii kaikilta ennakkoluulottomuutta. Minun mielestäni vielä tässä vaiheessa tunnelissa oli valoa ja maaliin olisi ollut mahdollista päästä, Oksala jatkaa.
Hän ei halua spekuloida sillä, mikä oli syynä uudistuksen kaatumiseen.
– Ne, jotka ovat tehneet tämän päätöksen, voivat varmasti itse kertoa siitä.
Oksalan mielestä suurin ongelma tällä hetkellä on perhevapaiden epätasainen jakautuminen vanhempien välillä.
– Olisi tarvittu sellainen muutos, joka olisi kannustanut isiä käyttämään nykyistä huomattavasti enemmän vanhempainpäivärahoja, Oksala sanoo.
Oksalan mukaan EK on valmis aloittamaan uudelleen keskustelut uudistuksesta koska tahansa.
Myös hallituspuolue kokoomus on sitä mieltä, että uudistusta ei olisi pitänyt kaataa. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo twiittasi hetkeä Helsingin Sanomien uutisen jälkeen, että kokoomus haluaa jatkaa ratkaisun hakemista perhevapaisiin.
Lue myös:
HS: Hallituksen pitkään valmistelema perhevapaiden uudistus kaatuu
Kokoomus eri linjoilla keskustan kanssa perhevapaauudistuksesta – Orpo: "Ei näin tärkeää asiaa noin vain voi kaataa"
Isät kotiin ja äidit töihin – hallitus on kasvattamassa isien osuutta perhevapaista