Hallituksen pitkään valmistelema perhevapaiden uudistus kaatuu, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden jutussa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi, että uudistus olisi vaatinut lisärahaa ja koska sellaista ei ollut tiedossa, hän päätti pysäyttää koko uudistuksen.
– Olen harmissani ja pettynyt. Yrityksen puutteeseen tämä ei kaatunut. Jouduin vain tekemään kuukausien yritysten jälkeen sen lopputuleman, että perheiden näkökulmasta parempaa uudistusta ei voi saada ilman lisärahoitusta, Annika Saarikko sanoi Ylelle.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ole toistaiseksi kommentoinut tietoa perhevapaauudistuksen kaatumisesta.
Petteri Orpo (kok.) kuitenkin twiittasi hetki uutisen jälkeen, että on eri linjoilla.
– Kokoomus haluaa jatkaa ratkaisun hakemista perhevapaisiin. Ei näin tärkeää asiaa noin vain voi kaataa, Orpo twiittasi.
Myös opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) vastustaa uudistuksen kaatumista.
– Niin tärkeä uudistus, että kokoomus haluaa jatkaa. Haluan, että trio käsittelee tämän asian vielä ja, että hallitus etenee yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa perhevapaauudistuksessa vielä tällä hallituskaudella, hän sanoi Ylelle.
Siniset: Halusimme edistää perheiden tasa-arvoa
Hallituspuolue Siniset toteaa, että neuvotteluiden aikana tehtiin perusteellinen työ.
Puolueen puheenjohtaja Sampo Terho toivoo twiitissään, että perhevapaauudistuksessa palataan vielä neuvottelupöytään.
Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo, että puolue halusi edistää perheiden sisäistä työnjakoa tasa-arvoisempaan suuntaan. Puolue olisi halunnut kaksinkertaistaa isyysvapaan yli sataan arkipäivään vapaaehtoiselta pohjalta.
Elon mukaan kustannustason nousu ei ollut merkittävin kysymys perhevapaauudistuksessa.