Suomi on jäänyt pahasti jälkeen muista Pohjoismaista työllisyyskehityksessä.
Uusimmassa Pohjoismaista tehdyssä tilastokatsauksessa tavoiteltuna pidettyyn 75 prosentin työllisyysasteeseen on päästy jo toissa vuonna. Suomessa jäädään viime vuoden lukujenkin valossa vielä kauas länsinaapureista. Suomen työllisyysaste oli vielä joulukuussa 70,7 prosenttia.
Oheisestä kartasta näkyy, kuinka ruoho on aidan toisella puolella vihreämpää, sillä Ruotsin työllisyysaste oli 2016 EU:n tilastojen mukaan 81,2 prosenttia.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on ilmoittanut, että Suomen pitää lähivuosina tavoitella muiden Pohjoismaiden työllisyysastetta. Sipilä asettaa riman korkealle, sillä tilastokatsauksen mukaan Pohjoismaiden työllisyysaste on ollut toissa vuonna 76,6 prosenttia.
Kartan vihreistä sävyistä näkee, että erityisesti tummassa Islannissa, mutta myös monin paikoin Ruotsissa, työllisyysaste oli toissa vuonna yli 85 prosenttia. Työllisyysaste on Euroopan huippua esimerkiksi Ruotsin päätyömarkkina-alueilla Tukholmassa, Göteborgissa ja Malmössä.
Suomessa Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seuduilla on vaikeuksia päästä edes yli 75 prosentin työllisyysasteeseen, joka on asetettu EU:ssa vuoden 2020 tavoitteeksi. Vuonna 2016 EU:n keskiarvo oli 71 prosenttia.
Kartasta näkyy vaalean keltasella alueet, joiden taso jää enemmän tai vähemmän myös tämän keskiarvon alle. Suomessa ainoastaan ruotsinkielinen Pohjanmaa nousee edes tavoittelemaan samoja tasoja kuin muissa Pohjoismaissa.
Valtiovarainministeriön ylin virkamies piiskaa tosin eteenpäin ja tavoittelee Suomea kohti 80 prosentin työllisyysastetta.
Tilastot eivät mairittele Suomea tulevaisuuden suhteen.
Katsauksen mukaan muun muassa työvoiman suhteellinen määrä on vähentynyt Suomessa ainoana Pohjoismaana kymmenen viime vuoden aikana. Sen lisäksi väestön ikääntyminen on jo iskenyt muista Pohjoismaista poiketen Suomeen ja vähentänyt työvoimaa eläkkeelle.
Tähän ei tee poikkeusta edes Helsingin seutu. Myös siellä väestön keski-ikä on toisin kuin muissa Pohjoismaiden pääkaupungeissa vanhempaa.
Alla olevasta kartasta näkyy kaikkein tummimpana alueet, joissa valkenee Suomen poikkeava tilanne. Ainostaan pääkaupunkiseudulla ja Suomen isoimmissa kaupungeissa huoltosuhde pysyy kutakuinkin muiden naapurimaiden kuntien ennustetahdissa. Eli mitä vaaleampi väri kartalla, sitä parempi huoltosuhde.
Itä- ja Pohjois-Suomesta löytyy monin paikoin kuntia, joissa yhtä eläkeläistä kohden on ehkä vähemmän kuin yksi työikäinen. Täysin poikkeava tilanne verrattuna länsinaapureihin.
Raportissa tuodaan esille, että innovointi toimii Suomessa hyvin. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomessa on suhteellisesti eniten ihmisiä töissä maa- ja metsätaloudessa.
Lisää Pohjoismaiden kehityksestä voi lukea täältä.