Mykkänen ja Virolainen uusia ministereitä

Suomen uusi sisäministeri on Kai Mykkänen.

Edellinen sisäministeri, kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko, siirtyi eduskunnan puhemieheksi.

Kai Mykkänen oli aikaisemmin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri.

Mykkäsen tilalle ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi tulee Anne-Mari Virolainen.

Molemmat ministerit ovat kokoomuksen kansanedustajia.

Tasavallan presidentti avasi valtiopäivät

Eduskunta kokoontui tänään valtiopäivien avajaisiin.

Valtiopäivät on eduskunnan työvuosi.

Valtiopäivät avasi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Niinistö sanoi avajaispuheessa, että Suomessa pitää säästää, vaikka talous paranee.

Migri: Irakin turvallisuustilanne parantunut

Irakin turvallisuus on parantunut, sanoo maahanmuuttovirasto Migri.

Turvallisuus on parantunut, koska äärijärjestö Isis on menettänyt valtaa.

Tilanne on kuitenkin erilainen eri puolilla Irakia, sanoo Migri.

Esimerkiksi Irakin pääkaupungissa Bagdadissa rikolliset sieppaavat ihmisiä ja vaativat heistä lunnaita.

Lisäksi Irakissa on edelleen tuhansia Isis-taistelijoita, jotka ovat nyt piilossa.

Pörssikurssit laskivat jyrkästi

Pörssikurssit laskivat tänään paljon eri puolilla maailmaa.

Pörssikurssit laskivat jo eilen illalla Yhdysvalloissa, ja sen jälkeen ne laskivat myös muualla maailmassa.

Myös Helsingin pörssissä osakkeiden hinnat laskivat aamulla.

Suomalaisten pankkien asiantuntijat sanovat, että pörssikurssien lasku ei ollut yllätys.

Nyt pörssikurssit ovat tulleet hieman ylöspäin.

Saamelaiset juhlivat kansallispäivää

Tänään on saamelaisten kansallispäivä.

Saamelaiset ovat alkuperäiskansa, joka asuu Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa.

Saamelaisia on noin 60 000. Heillä on oma kieli ja kulttuuri.

Saamelaisilla on myös oma lippu ja oma parlamentti eli saamelaiskäräjät, joka puolustaa saamelaista elämäntapaa.

Saamelaisten elämäntapaan kuuluvat esimerkiksi poronhoito ja kalastus.

Saamelaisiin voi tutustua myös Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-4353700

Kävelytiet ovat nyt tosi liukkaita

Suomen etelärannikolla ja Kaakkois-Suomessa tiet ovat nyt tosi liukkaita.

Illalla sataa lunta, ja tiet muuttuvat yhä liukkaammiksi.

Töölön sairaalassa Helsingissä on ollut viime päivinä paljon potilaita, jotka ovat liukastuneet tiellä.

Olkaluu, nilkkaluu ja sääriluu murtuvat helposti, jos kaatuu liukkaalla tiellä, kertoo Töölön sairaalan lääkäri.