Niinistön uusi virkakausi alkoi

Presidentti Sauli Niinistö on aloittanut toisen virkakauden.

Virkaanastujaiset alkoivat eduskunnassa, jossa presidentti antoi juhlallisen vakuutuksen ja piti puheen.

Hän sanoi puheessa, että Suomen pitää olla huolissaan ilmastonmuutoksesta. Presidentti sanoo, että esimerkiksi hiilidioksidin päästämistä ilmaan pitää vähentää.

Sauli Niinistö on ollut Suomen presidentti vuodesta 2012. Nyt hän aloittaa toisen kauden, joka kestää vuoteen 2024.

Jenni Haukio vilkutti ihmisille

Presidentti Niinistön puoliso Jenni Haukio osallistui presidentin virkaanastujaisiin. Hän oli Niinistön mukana linnan parvekkeella, jossa Niinistö ja Haukio vilkuttivat ihmisille.

Linnan ulkopuolelle oli tullut paljon ihmisiä, jotka halusivat nähdä presidentin ja presidentin puolison.

Haukio odottaa vauvaa, joka syntyy pian. Suomalaiset odottavat presidenttipariin vauvauutisia.

Lunta on satanut paljon

Lumisade on vaikeuttanut liikennettä.

Autoteillä on tapahtunut liukkauden ja lumen takia kolareita.

Osa lennoista ja junista on peruttu. Lennot ja junat ovat myös olleet myöhässä.

Joukkoliikenne pysähtyy perjantaina

Palkansaajajärjestö SAK:n mielenilmaukseen Helsinkiin tulee perjantaina paljon ihmisiä.

Mielenilmauksella vastustetaan työttömyysturvan aktiivimallia.

Työt satamissa, kuorma-auto- ja bussiliikenteessä sekä rakennuksilla pysähtyvät perjantaina.

Monissa kaupungeissa joukkoliikenne ei perjantaina toimi mielenilmauksen takia.

Villisikojen määrä lisääntyy

Villisika leviää nopeasti Suomessa. Yksi villisikaemakko voi saada monta porsasta.

Jos talvella ei ole paljon lunta, villisika voi liikkua pitkiäkin matkoja.

Villisiat lisääntyvät myös, koska ne ovat oppineet syömään eläinten ruokintapaikoilla ja pelloilla.

Villisikoja on Suomessa nyt noin 3400. Määrä on kasvanut nopeasti, sillä 8 vuotta sitten Suomessa oli vain 200 villisikaa.