Väyrysen paluu tarkoittaisi lähtöä keskustan lappilaiskansanedustaja Mikko Kärnälle. Kärnä jäi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa varasijalle, mutta nousi eduskuntaan kun kansanedustajaksi valittu Paavo Väyrynen päättikin jatkaa europarlamentissa. Väyrynen ilmoitti jo tuolloin voivansa koska tahansa luopua paikasta europarlamentissa ja palata kansanedustajaksi.

Vaali-iltana Väyrynen varmisti palaavansa Brysselistä keväällä. Uusia töitä tähyilevä kansanedustaja Kärnä kertoo Facebook-päivityksessään että hänen tuleva lähtönsä eduskunnasta tuntuu herättävän "niin suurta surua kuin suurta riemuakin."

Lappilaiskansanedustaja kertoo pohtivansa asettumista puoluesihteeriehdokkaaksi tulevana kesänä.

– Olen tänä aamuna saanut useita pyyntöjä asettua puoluesihteeriehdokkaaksi ensi kesän puoluekokouksessa. Pyyntöjä on niin paljon, että tätäkin täytynee kai nyt sitten harkita. Se on kuitenkin käynyt selväksi, että nykyiselle puoluesihteerille kaivataan haastajaa, Kärnä päivittää maanantaina eli vaalipäivän jälkeisenä aamuna. Keskustan nykyinen puoluesihteeri on Jouni Ovaska.

Kärnä harkitsi puoluesihteeriyttä myös kaksi vuotta sitten, mutta päätti pian ettei pyrikään tehtävään kesän 2016 puoluekokouksessa. Myös nyt hän haluaa pitää vaihtoehdot avoinna ja ilmoittaa Facebook-sivuillaan, että työtarjouksia voi hänelle edelleen esittää.