Vuonna 2015 Mikko Kärnä (kesk.) esitti turvapaikanhakijoiden suuren määrän synnyttämän kohun keskellä, että Suomessa on harkittava vakavasti sisärajatarkastusten palauttamista länsirajalle.

Kärnän mukaan Suomeen saapuisi vuoden 2016 aikana noin 110 000 turvapaikanhakijaa Tornion kautta, mikäli turvapaikanhakijoiden tulovauhti jatkuisi sellaisena, kuin se silloin oli.

Marraskuussa 2015 kansanedustajat Mikko Kärnä, Simon Elo (ps.) ja Susanna Koski (kok.) vaativat yhdessä, että Suomessa otettaisiin käyttöön sisärajoilla rajatarkastukset Ruotsin mallin mukaisesti. Esitystä ei hyväksytty.

Halla-aho: Rajatarkastukset takaisin EU:n sisärajoille

Tällä viikolla perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on esittänyt, että rajatarkastukset otettaisiin käyttöön EU:ssa kaikilla sisärajoilla. Turvallisista naapurimaista saapuvien turvapaikanhakijoiden pääsy maahan tulisi puoluejohtajan mukaan estää.

– Tälle ei ole yksiselitteisiä kansainväliseen tai EU-oikeuteen perustuvia esteitä, Halla-aho toteaa Verkkouutisten uutisjutussa.

Rajatarkastukset voitaisiin perussuomalaisten mukaan purkaa myöhemmin, kun yhteisiä pelisääntöjä taas noudatettaisiin.

Mikko Kärnä arvosteli perussuomalaisten ehdotusta kovin sanoin tiedotteessaan tiistaina. Samalla hän viittasi Verkkouutisten juttuun, jossa kerrottiin Halla-ahon esityksestä.

– Perussuomalaiset eivät nyt selkeästikään ymmärrä tällaisen operaation vaikutuksia ja hintaa. Se tarkoittaisi yli 50 miljoonaa uutta rajatarkastusta vuosittain, joka on yli tuplasti sen, mitä Suomi tällä hetkellä ulkorajoillaan tekee.

– Lisäksi se tosiasiallisesti lopettaisi lohen soutamisen Tornion-Muonionjoella ja Tenojoella, jotka ovat rajajokiamme. Kokonaisuuden hintalappu olisi kymmeniä, ellei satoja miljoonia euroja vuodessa.

Kärnä: Aloitteet ovat kaksi aivan eri asiaa

Yle Rovaniemi teki Mikko Kärnän kritiikistä jutun tiistaina. Siinä muistutettiin Kärnän omasta esityksestä, jonka mukaan rajatarkastukset olisi pitänyt ottaa käyttöön länsirajalla pari vuotta sitten.

Kärnän mukaan perussuomalaisten ehdotuksessa on toinen kulma kuin hänen omassa esityksessään vuonna 2015.

– On aivan totta, että esitimme harkittavaksi rajatarkastusten palauttamista vuonna 2015, kun turvapaikanhakijoita saapui Suomeen länsirajalta kymmeniätuhansia. Perussuomalaisten esityksissä ei ole kyse pelkästään rajatarkastuksista vaan koko rajavalvonnan järjestämisestä ja pohjoismaisen passivapauden poistamisesta.

– Mitään tällaista en ole koskaan esittänyt enkä esitä, sillä se hakee järjettömyydessään vertaistaan. Etenkin nyt, kun turvapaikanhakijoita ei meille länsirajalta tule, kiitos pohjoismaisen yhteistyön.

Kärnä kritisoi Ylen jutun muotoilua. Jutun otsikossa sanotaan, että Kärnä olisi pitänyt rajavalvonnan palauttamista pari vuotta sitten hyvänä asiana, mutta itse jutussa puhutaan vain rajatarkastuksista.

– Olen tuolloin puhunut rajatarkastuksista rajanylityspaikoilla. Tämä perussuomalaisten vaatima rajavalvonnan palauttaminen taas tarkoittaa, että koko raja katetaan teknisellä tai henkilöstön tekemällä valvonnalla. Näillä asioilla on siis ero.

Verkkouutisten jutussa puheenjohtaja Jussi Halla-aho kuitenkin vaatii ainoastaan tarkastuksia sisärajoille – eikä koko raja-alueen kattavaa valvontaa, kuten Kärnä väittää.

Jutun otsikkoa muokattu klo 13.02. Alkuperäinen otsikko oli: "Mikko Kärnä ei hyväksy Ylen kritiikkiä rajatarkastuksista".

Lue myös

Kärnä tyrmää rajavalvonnan maarajalla – piti asiaa hyvänä vielä parisen vuotta sitten

Jussi Halla-aho Verkkouutisissa: Rajatarkastukset käyttöön kaikilla rajoilla

Kansanedustaja väläyttää sisärajatarkastusten palauttamista ja sotilasoperaatiota Isisin alueilla

Kärnä: Ruotsin rajatarkastukset erittäin hyvä uutinen