Nuorten äänestysinto on viime vuosien vaaleissa jäänyt laimeaksi. Kevään kuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti Tilastokeskuksen mukaan vain runsas kolmannes, 35 prosenttia alle 24-vuotiaista äänestäjistä.

Kiinnostusta vaaleihin on viritelty monin paikoin esimerkiksi oppilaitosten järjestämillä varjovaaleilla.

Näin tehtiin viime vuonna myös Keski-Suomessa Muuramessa, jossa moni viimeksi leikillään äänestäneistä on tänä vuonna tosipaikan edessä.

Kysyimme nuorilta, millaisin perustein he äänensä antavat.

– Aion äänestää, koska minulle on opetettu, että tuloksesta ei saa valittaa, jos ei äänestä, sanoo 18-vuotias lukiolainen Rea Koskinen.

Myös oma ehdokas on Koskisella jo selvillä.

–Äänestän Pekka Haavistoa, joka on noussut kaikissa tekemissäni vaalikoneissa ykköseksi. Vaikka Sauli Niinistön valinta näyttää varmalta, äänestän sitä, joka tuntuu itselle oikeimmalta. Haavisto korostaa ihmisoikeuskysymyksiä, ei halua Nato-jäsenyyttä, eikä myöskään kansanäänestystä siitä, Koskinen pohtii perusteluitaan.

Ensikertalaisesta ajatus uurnille menosta tuntuu yhtä aikaa omituiselta ja hienolta.

– Äänestäminen on asioita, joita odotti eniten, kun täytti [18-vuotta]. Aina aiemmin on tuntunut, että on joutunut olemaan muiden armoilla, hän sanoo.

Joonas Erholla oma ehdokas on vielä lopullista sinettiä vaille, mutta äänestyspäätös on vankkana mielessä.

– Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö vaikuttavat parhailta. Niinistö on ainakin jo osoittanut sen, että maan johtaminen ja edustaminen sujuu. Haavisto ehkä vielä paremmin kertoo näkökulmistaan. Esimerkiksi maahanmuuttokriisin osalta hän on tuonut esiin, että pitäisi puuttua ongelman syihin, Erho pohtii.

Ratkaisun avaimet saattavat piillä ehdokkaiden suhtautumisessa ympäristökysymyksiin, nuorukainen arvelee. Hänelle presidentti on ennen muuta maan keulahahmo maailmalla.

– Presidentin tehtävä on edustaa Suomea. Kun meillä on mahdollisimman hyvä edustaja, voimme vakuuttaa maailmalla, että Suomi osaa hommat ja meidät otetaan tosissaan – toisin kuin vaikka Amerikka tällä hetkellä, Erho summaa.

Myös Erika Seppänen sanoo vielä pohtivansa lopullista päätöstään.

– Presidentti on valtion kasvot, hän vaikuttaa siihen, millainen kuva maailmalla on meistä. Siksi on tärkeää, että presidentillä on sellaiset arvot, joita me haluamme maailmalle esittää.

Hän uskoo, että valitsee lopulta kahden ehdokkaan väliltä.

– Haen tietoa netistä ja uutisista. Näen tärkeänä sen, miten ilmastoasioihin suhtaudutaan ja otetaanko ne tosissaan. Haluan, että päättämässä on ihmisiä, jotka pitävät kanssani samoja asioita tärkeänä, Seppänen sanoo.

Niin ikään 18-vuotiaalle Aida Alaluusualle vaaleissa tärkeitä näkökulmia ovat hyvinvointivaltion tulevaisuus ja turvallisuus.

– Äänestän todennäköisesti Sauli Niinistöä. Hän on hyvinvointivaltion kannattaja ja hän on ollut hyvä kuva Suomesta myös ulkomailla, Alaluusua pohtii.

– On hienoa olla täysi-ikäinen ja edes yrittää vaikuttaa siihen, miten yhteiskunta toimii. Jos ei äänestä, ei voi oikein valittaakaan.