Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari astelee tänään Ylen presidentinvaalitenttiin klo 21.

Huhtasaari on tunnettu EU-, euro- ja maahanmuuttovastaisuudestaan. Jos Suomessa järjestettäisiin nyt kansanäänestys EU-jäsenyydestä, hän äänestäisi vastaan. Huhtasaaren mielestä EU vie jäsenvaltioiltaan suvereniteetin.

Eurosta hän on puolestaan todennut, että ilman liittovaltiota toimivat valuuttaunionit ovat aina hajonneet.

Huhtasaari palauttaisi EU-maiden välille rajavalvonnan. Hänen mielestään laajamittainen muslimien maahanmuutto johtaa muslimien eriytymiseen isäntäyhteiskunnasta ja muslimiväestön kasautumiseen omille alueilleen.

Huhtasaaren retoriikassa on samaa kuin eilen Ylen tenttien sarjan avanneella Paavo Väyrysellä (valitsijayhdistys). Väyrysen mielestä Suomen olisi pitänyt aikanaan jäädä EU:n ulkopuolelle. Hän myös väittää, että Suomen talouden ongelmat johtuvat eurosta.

Huhtasaari haluaa kasvattaa presidentin valtaoikeuksia. Hän muun muassa antaisi presidentille oikeuden eduskunnan hajottamiseen.

Huhtasaari ei ole huolissaan Yhdysvaltain poliittisesta kehityksestä. Hänen mielestään presidentti Donald Trump vie Yhdysvaltoja oikeaan suuntaan.

Huhtasaaren ehdokastentti näytetään TV1:ssä klo 21–22. Hän puhuu suorassa lähetyksessä liveyleisölle itselleen tärkeistä teemoista. Seitsemän minuutin puheen jälkeen toimittaja tenttaa Väyrystä. Asiantuntijaraati kommentoi ehdokkaan suoriutumista tuoreeltaan.

Analysoimme ehdokkaan puhetta ja esiintymistä suorana myös verkkosivuillamme osoitteessa yle.fi/uutiset asiantuntijoiden kanssa.

Tv:n puolella asiantuntijoina nähdään politiikan tutkija Mari K. Niemi ja vaihtuva asiantuntija sekä verkossa tutkijatohtori Johanna Vuorelma ja puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio.

Tentit ovat katsottavissa myös Yle Areenan kautta. Lisäksi ne uusitaan televisiossa lähetystä seuraavana arkipäivänä.

Kaikki presidenttiehdokkaat joutuvat vuorollaan Ylen prässiin tällä ja ensi viikolla.

Seuraavien vaalitenttien päivämäärät:

10.1. Nils Torvalds

11.1. Matti Vanhanen

15.1. Sauli Niinistö

16.1. Pekka Haavisto

17.1. Merja Kyllönen

18.1. Tuula Haatainen

Lisää aiheesta: Henkilökuvassa Laura Huhtasaari