Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei näe ongelmaa siinä, että hän kertoo Aamulehdessä ihmisiltä saamastaan palautteesta näiden omin sanoin.
Rinne sanoi lehdelle muun muassa, että "ihmisten polvilleen laittaminen on älytöntä. Olen saanut palautetta, jossa ihmiset ovat sanoneet, että hallituksen politiikka tuntuu siltä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus".
– Enhän minä nyt ihmisten kertomuksia rupea muuttamaan. Ne ovat semmoisia kuin ne ovat. Tämmöistä palautetta tulee paljon, Rinne perusteli STT:lle.
Rinteeltä kysyttiin myös mielipidettä kritiikistä, jonka mukaan puoluejohtajatasolla ei pitäisi käyttää tämmöisiä sanavalintoja.
– Sen mitä olen pystynyt sitä keskustelua seuraamaan, niin siellä on hyvin monenlaisia kannanottoja, että ei minulla ole tähän lisättävää.
Hetkeä myöhemmin Rinne sanoi Twitterissä, että hallituksella näyttää olevan hätä aktiivimallin kanssa.
– Ensin se runnoi työttömiä rankaisevan mallin läpi. Nyt se pöyristyy kansalaisten pettyneestä palautteesta, jota siteerasin. Pettymys tulee esiin sadoissa viesteissä ja puheluissa. Millaista palautetta hallitus oikein odotti, Rinne kysyy.
"Odotan puoluejohtajalta parempaa harkintaa"
Moni piti sosiaalisessa mediassa sanavalintaa rankkana etenkin, kun Suomessa on juuri alkanut sisällissodan muistelemisen vuosi.
Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Simon Elon mielestä Rinteen on syytä pahoitella sanavalintaansa.
– Kun sisällissodasta on kulunut sata vuotta, niin tuntuu tyrmistyttävältä ja vaaralliselta, että sosialidemokraattien puheenjohtaja käyttää tällaisia mielikuvia millään tasolla. Jopa demareissa on koettu tämä häpeällisenä. Odotan puoluejohtajalta parempaa harkintaa. Kunnioitan syvästi demarien tekemää työtä Suomen hyväksi ja toivon, että Rinne ymmärtää pahoitella sanavalintaansa, Elo sanoo tiedotteessaan.
Muun muassa entinen SDP:n kahden kauden kansanedustaja Pauliina Viitamies kertoo Twitterissä olevansa järkyttynyt Rinteen sanavalinnoista.
**Lue myös: **
Lintilä kiistellystä työttömyysturvan aktiivimallista: Koko hallitus on mallin takana
Työmarkkinajärjestöiltä ei tukea aktiivimallille – kritiikkiä niin SAK:lta kuin EK:lta
Antti Kaikkonen: Jos aktiivimallissa ilmenee epäkohtia, ne pitää korjata
Aktiivimalli kauhistuttaa työelämän kehittäjää: "Eniten huolestuttavat pitkäaikaistyöttömät"
Raivoisaa vastustusta herättänyt työttömien aktiivimalli astuu pian voimaan – 6 kysymystä ja vastausta