Poliisi ei ole edistynyt presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren (ps.) kotiin kohdistuneen ilkivallan tutkinnassa.
Huhtasaaren kodin ikkunoita rikottiin perheen joululoman aikana viime viikolla. Isännöitsijän tekemän rikosilmoituksen mukaan teko olisi tapahtunut viime perjantaina.
Lounais-Suomen poliisin tutkinnanjohtaja Tapio Rantasen mukaan tekijästä ei ole tällä hetkellä minkäänlaista tietoa.
– Poliisi on ollut yhteydessä taloyhtiön edustajaan. Olemme selvittäneet onko tilanteesta näkö- ja kuulohavaintoja ja sen tyyppisiä puhutuksia on tehty, mutta mitään sen ihmeellisempää tietoa poliisi ei ole saanut.
Kohteena Huhtasaari vai taloyhtiö?
Tapausta tutkitaan lievänä vahingontekona tai vahingontekona. Motiivi on ainakin toistaiseksi täysin hämärän peitossa.
– Emme tiedä onko vahingonteko kohdistunut nimenomaan Laura Huhtasaareen vai taloyhtiöön. On vaikea päätellä tutkinnallisesti, mitä teolla on haluttu saavuttaa, Tapio Rantanen toteaa.
Hänen mukaansa poliisi tutkii rikoksia yhtäläisesti riippumatta siitä, onko kyseessä presidenttiehdokas tai kuka tahansa yksityishenkilö.
Huhtasaari asuu Porin 6. kaupunginosassa vanhassa puutalossa, jossa on useita asuntoja. Hänen asuntonsa ikkunoista oli rikottu ulommaiset osat. Sisäikkunat säilyivät ehjinä.