Aiemmin Hakkarainen sanoi, että Yleen lapataan vuosittain 500 miljoonaa euroa turhaa rahaa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen sanoo YleX:lle, että hän lieventäisi nyt taannoista kritiikkiään Ylen toiminnasta.
Hakkarainen antoi marraskuun alussa Aamulehdessä tiukkaa palautetta Ylestä: haastattelussa Hakkarainen sanoi, että Yle ei toteuta tehtäväänsä ja että Yleen lapataan vuosittain 500 miljoonaa euroa turhaa rahaa.
YleX Aamu kutsui Hakkaraisen TET-harjoitteluun eli työelämään tutustumaan. Keskiviikkona tunnin ajan YleX:n tettiläisenä työskennellyt ja radiojuontamista kokeillut Hakkarainen sanoo, että kurkistus kulissien taakse on ollut hyödyllinen ja hänen kuvansa Ylestä on jo muuttunut.
- Kyllä tämä on mielenkiintoista hommaa. Saattaisin tulla toisenkin kerran tänne.
Hakkarainen on muutenkin tutustunut Aamulehden haastattelunsa jälkeen Ylen toimintaan esimerkiksi vierailemalla Yle Keski-Suomessa. Kansanedustaja sanoo, ettei enää antaisi samanlaista kritiikkiä kuin Aamulehden haastattelussa.
- Lieventäisin sitä nyt.
Teuvo Hakkarainen on mukana liikenne- ja viestintäministeriön asettamassa työryhmässä, jossa arvioidaan Ylen toimintaa ja rahoitusta. Ryhmän työ on vasta käynnistynyt. Hakkarainen sanoo linjastaan työryhmässä seuraavaa:
- Tiukka linja. On kuitenkin hyvä, että saan nyt perehtyä Ylen toimintaan.
Mitä Teuvo Hakkarainen sanoi YleX Aamun haastattelussa. Kuuntele alta!
Lue myös:
Teuvo Hakkarainen huomenna YleX Aamussa: “Katsotaan, miten hän selviytyy radiojuontajan urakasta”