Kuten arvata saattoi, Olli Immosen Facebook-statuksesta ja siihen liittyvästä mediakohusta on tehty hassunhauskoja kuvia sosiaaliseen mediaan.
Perussuomalaisten kansaedustaja Olli Immosen Facebook-päivitystä on nyt analysoitu muutamien päivien ajan. Muun muassa pääministeri Juha Sipilä on kommentoinut, ettei voi hyväksyä Immosen kirjoituksia. Toisaalta esimerkiksi Pirkanmaan perussuomalaiset eivät tuomitse Immosen retoriikkaa.
Mediassa on ihmetelty perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin vähäistä kommentointia asiaan. Soini on antanut aiheesta haastattelun vain Ilta-Sanomille.
Immosen FB-päivitys ja Soinin hiljaisuus ovat olleet mehukkaita aiheita nettimeemikoille. Alla toistaiseksi kertynyttä kuvasatoa.
Immosen ratkaisu lähteä ulkomaanmatkalle kohun keskellä oli liikaa tälle meemittelijälle
Soiniin on yritetty ottaa yhteyttä, mutta laihoin tuloksin.
Kaikille Soinin hiljaisuuden syyksi ei riitä pelkkä kesäloma.
Puppekaan ei ollut varma Soinin sijainnista.
Soini kommentoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että Immonen "harjataan ihan kunnolla" perussuomalaisten ryhmäkokouksissa. Eräällä meemittelijällä oli antaa vinkkejä oikeiden harjausvälineiden varalle.
On kuitenkin hyvä muistaa, että meillä on edelleen sellaisiakin Immosia, jotka eivät ole aiheuttaneet vastaavaa kohua. Sellaisiin lukeutuu muun muassa eräs Suomen jääkiekkomaajoukkueessa useasti esiintynyt Jarkko.
Lue myös:
Anssi Kela YleX:lle: Pelko ja viha värittävät julkista keskustelua
Arvostelu kansanedustaja Olli Immosen kirjoituksesta kuumenee – Soinia vaaditaan esiin