Jatkojytkyn lisäksi meemejä syntyi muun muassa Teuvo Hakkaraisen valinnasta.
Vuonna 2011 Timo Soini ja perussuomalaiset tekivät jytkyn, josta riitti riemua myös muille kuin perussuomalaisten kannattajille. Jytkystä syntyi esimerkiksi tällainen kappale musiikkihistoriaa.
Vuonna 2015 perussuomalaiset tekivät jatkojytkyn. Kuinkas muuten, myös jatkojytkystä tehtiin iskevä kappale.
Jytkytys ei jäänyt pelkkään videoon. Ei tietenkään.
Perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen valittiin eduskuntaan jatkokaudelle. Keskisuomalaisen mukaan Hakkarainen seurasi äänenlaskentaa railakkaasti.
Tämä meemi kertoo, kuinka puoluejohtajien ilmeitä tulee tulkita, kun vaalitulos alkaa olla selvä. Kuva on selkeästi vaalien suosituin meemi. Sitä on uudelleentwiitattu kirjoitushetkellä lähes 1 000 kertaa.
Tätä mieltä puoluejohtajat ovat vaalituloksesta.
Koira taas on tätä mieltä.
Soini kutsui perussuomalaisten hyvää tulosta jytkyn lisäksi tilipäiväksi. Eräs Twitter-käyttäjä näyttää, mitä mieltä hän on tilipäivästä.
Twitterissä on levinnyt kuvia, joissa vaalilähetyksen päällä on pyörii väärän lähetyksen tekstit. Näistä osuvin kohdistuu sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinteeseen. Sosiaalidemokraatit jäivät vaaleissa pettymyksekseen vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi.
Väärän ohjelman tekstit osuivat myös paikkansa uusineeseen Päivi Räsäsen.
Oman osansa sai myös vaalilähetyksessä työskennellyt toimittaja Matti Rönkä. Vai onko teksti peräisin väärästä ohjelmasta? Mene ja tiedä.
Lue myös:
Nuorten kansanedustajien määrä kasvoi – tässä kaikki alle 30-vuotiaat päättäjät
Näin julkkikset reagoivat vaalitulokseen
Paljonko kaltaisiasi on uudessa eduskunnassa? Tee testi!