Yli 110 000 käyttäjän Facebook-seinälle on ilmestynyt seksivideoita. Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen nousi otsikoihin olemalla yksi viruksen uhreista. Ex-ministeri on hämillään huomiosta.
Mauri Pekkarisen Facebook-seinälle ilmestyi viikonlopun aikana toistakymmentä seksivideota, muun muassa Ilta-Sanomat kertoo. Yle Uutisten mukaan videoiden takana oli haittaohjelma, joka saastutti parissa päivässä yli 110 000 Facebook-käyttäjän tilin.
Haittaohjelmaa levittää aikuisviihteeltä näyttävä videolinkki, joka merkitsee käyttäjän kavereita videolle ja kopioi linkkiä klikkaajan aikajanalle.
YleX Aamu otti yhteyttä Mauri Pekkariseen, joka oli kummissaan tapauksen synnyttämästä mediahuomiosta.
- En tiedä, mistä tämä johtuu. En todellakaan ole ainoa, jolle on käynyt näin. En ole klikannut kertaakaan mitään tällaista (linkkiä), Pekkarinen kertoo YleX Aamun haastattelussa.
Pekkarinen on ystävänsä ohjeistuksella poistanut haittasisällön Facebook-seinältään ja säätänyt tilinsä asetukset sellaisiksi, ettei hänen seinällään voi julkaista mitään ilman, että Pekkarinen hyväksyy sisällön.
- Korostan, että tämä sama kohtelu koski todella monia muitakin. En tiedä, miksi minä jouduin tässä tällä tavalla julkisuuteen, Pekkarinen kertoo.
Helsingin Sanomien mukaan seksivideoita on ilmestynyt myös puolustusministeri Carl Haglundin ja SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomiojan Facebook-sivuille.
Kuuntele Pekkarisen haastattelu alta