Valtiotieteen tohtori Ahti Karjalainen kuoli haimasyöpään Riistavuoren vanhainkodissa Helsingissä 7. syyskuuta 1990.
Karjalainen pysyi poissa julkisuudesta ja politiikasta koko 1980-luvun.
Viime vuosinaan Karjalainen oli esillä 1989 julkaistun kirjan "Presidentin ministeri: Ahti Karjalaisen ura Kekkosen Suomessa" myötä, jonka hän teki yhteistyössä Jukka Tarkan kanssa. Tosin Karjalainen ei itse saapunut kirjan julkaisemistilaisuuteen.
Kukka-Maaria Karjalaisen Isä-kirjan mukaan entisen huippupoliitikon alkoholiongelma paheni työuran jälkeen, ja Ahti Karjalaisen loppuvuodet olivat huononevan terveyden aikaa. Lopulta syöpä kukisti Karjalaisen syyskuussa 1990.
Karjalaisen kuolinpäivänä tasavallan presidentti Mauno Koivisto välitti tv-uutisten kautta julkisen tunnustuksen edesmenneelle poliitikolle palveluksestaan isänmaan palveluksessa.
Teksti: Paavo Rytsä