Ilta-Sanomat nosti maaliskuussa 2006 kohun "lemmekkäistä" tekstiviesteistä, joita pääministeri Matti Vanhanen oli lehden mukaan lähetellyt naisille.
Ilta-Sanomat julkaisi aluksi yhden viestin, jonka Vanhanen myönsi lähettäneensä ennestään tuntemalleen naiselle. Teksti oli sisällöltään varsin viaton tapaamisehdotus.
Seuraavalla viikolla lehden päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä sanoi tekstiviestien saajia olleen useita. Tapaus nostatti vilkkaan keskustelun mm. Keskustan piirissä.
Monien oikeusoppineiden mielestä tekstiviestien julkaisemisessa liikuttiin laillisuuden rajoilla. Vanhanen harkitsi ensin oikeustoimia yksityisyyden loukkaamisesta, mutta kertoi sitten pitävänsä mahdollisuuksia oikeuden saamiseen vähäisinä.
Tekstiviestikohu kertoi sekä median että yleisön suhtautumisen poliitikkoihin muuttuneen. Näiden yksityisasiat kiinnostivat entistä enemmän.
Pääministeri oli joutunut skandaalijulkisuuden kohteeksi jo edellisenä kesänä, kun 7 päivää -lehti julkisti Kaarina-nimisen naisen kertomuksen väitetystä suhteestaan Vanhaseen. Vuonna 2005 puhuttivat myös varapuhemies Ilkka Kanervan tungettelevat tekstiviestit.
Asiasta käytiin A-talkissa kiihkeä keskustelu. Studiossa pohdittiin muun muassa, onko asioiden hoitaminen tekstiviestillä jotenkin lähtökohtaisesti arveluttavampaa kuin esim. puhelimitse. Toisaalta kysyttiin, mitä yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa Ilta-Sanomien artikkeli välitti.
Teksti: Jukka Lindfors
Katso myös