Korona
Jokainen maininta on yksi lause, ja kanta on sen sanojan. Sanoja voi olla Yle itse tai joku, jota jutussa haastateltiin tai lainattiin.
Lapset levittävät koronavirusta
Tartuttavatko lapset ja koululaiset virusta muihin, mikä painoi koulujen sulkemisesta käydyssä keskustelussa.
569 mainintaa 359 artikkelissa
2020 160 mainintaa
2021 353 mainintaa
2022 54 mainintaa
2024 1 maininta
tukee 1 varauksellinen 0 kiistää 0
2025 1 maininta
tukee 0 varauksellinen 1 kiistää 0
569 mainintaa
| Ote | Kanta | ||
|---|---|---|---|
|
Lasten osuus uuteen koronavirukseen sairastuneista on ollut erittäin pieni. – Tämä on päinvastainen tilanne kuin esimerkiksi influenssassa, jossa sairastuneita on paljon lasten joukossa ja he levittävät tartuntaa aika tehokkaasti. Näyttää siltä, että tautia levittävät enemmänkin isovanhemmat kuin lapset, Puumalainen toteaa. Suurlähetystö avustaa Hubeista pois haluavia suomalaisia Koronavirukselle altistuneista matkailijoista suurin osa tavoitettu – enää 4 selvityksessä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Taneli Puumalainen (THL) | kiistää epävarma | |
|
Ei paljon, mutta enemmän kuin nuoremmilla, Laine sanoo. Lapsetkin voivat kuitenkin tartuttaa tautia eteenpäin, siksi tartunnan saaneet lapset on syytä löytää. Lisää tartuntoja todetaan Laineen mukaan hyvin todennäköisesti lisää. Suomessa vahvistunut viisi uutta koronavirustapausta – kolme tartunnoista pääkaupunkiseudulla, muut Pirkanmaalla ja Hämeenlinnassa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | tukee | |
|
Sen sijaan sikainfluenssaan sairastunut tartutti WHO:n mukaan keskimäärin vain 1,2–1,6 ihmistä. Esimerkiksi koulujen sulkeminen oli silloin hyödyllistä, mutta koronaoloissa pakkoloma ei WHO:n mukaan vaikuttaisi lainkaan niin tehokkaasti. Kaikki viittaa siis siihen, että tästä keväästä on tulossa pahempi kuin keväästä 2009. Toimittajalta: Sikainfluenssan levitessä lensin Meksikoon epidemian ytimeen – koronaviruksen kohdalla miettisin nyt kahdesti (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
WHO | varauksellinen epävarma | |
|
Ei paljon, mutta enemmän kuin nuoremmilla, Laine sanoo. Lapsetkin voivat kuitenkin tartuttaa tautia eteenpäin, siksi tartunnan saaneet lapset on syytä löytää. Tartuntoja tulee vielä lisää Pirkanmaalla on todettu ensimmäinen koronavirustartunta – kolme perheenjäsentä altistunut (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | tukee | |
|
Heistä joku voi vielä sairastua, mutta keneltäkään ei ole toistaiseksi tartuntaa todettu. – Mutta jotta he tartuttaisi sitten perhepiiriään eteenpäin, niin heidän pitäisi ensin sairastua. Koronaviruksen itämisaika on kahdesta päivästä eteenpäin ja valtaosa tartunnoista tulee vasta 5-7 päivän kohdalla. Infektiotautien ylilääkäri koronaviruksesta: "Ihan varmasti tulee tapauksia lisää vielä lähipäivinä, ei tämä tähän lopu" (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Asko Järvinen (HUS) | varauksellinen epävarma | |
|
Hallitus seuraa tilannetta Anderssonin mukaan koko ajan. Kouluissa on paljon ihmisiä tiiviisti, joten tartunnat voivat edetä nopeasti. Koronavirus vaikuttaa myös muuten koululaisten elämään. Opetusministeri Li Andersson: "Jos on flunssaoireita, ei pidä tulla kouluun tai töihin" – jo yli 700 määrätty pois koulusta koronaviruksen takia (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | tukee epävarma | |
|
Näin virus ehtii levitä nopeasti, koska sairastuneet eivät tunne olevansa sairaita. Riskiryhmään kuuluville vanhuksille virus voi olla vakava, jos he saavat työikäisiltä tai nuorilta tartunnan. – Oma näkemykseni on, että jonkinlainen epidemia Suomeen tulee. Koronavirukselle altistuneiden jäljittäminen on työlästä salapoliisityötä – osa vanhemmista ja ovela virus eivät helpota operaatiota (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | tukee epävarma | |
|
Presidentin mukaan Ranskan kaikki päiväkodit, peruskoulut, lukiot ja yliopistot suljetaan ensi maanantaista alkaen. – Syynä on yksinkertaisesti se, että tutkijoiden mukaan lapset ja nuoret levittävät virusta hyvin nopeasti, vaikka pysyisivätkin itse oireettomia, Macron perusteli illalla pitämässään poikkeuksellisessa TV-puheessa. Presidentti kehotti myös kaikkia yli 70-vuotiaita kansalaisia pysymään toistaiseksi kotona. Koronavirusepidemia varjostaa Ranskan kunnallisvaaleja – äänestäjiä pyydetään ottamaan omat kynät mukaan (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Emmanuel Macron (Ranskan presidentti) | tukee | |
|
Toinen tartunnoista liittyy matkailuun Itävallassa ja todettiin Valkeakoskella Roukon koulun neljännen luokan oppilaalla. Oppilas on ollut koulussa tartuttavana. Oppilaan luokka ja sitä opettaneet henkilöt ovat karanteenissa. Pirkanmaalla kaksi uutta todettua koronavirustartuntaa – Valkeakoskella noin sata altistunutta (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri | tukee | |
|
Nyt kun koronaviruksen leviämistä on alettu rajoittaa, epidemia heikentyy ja pidentyy. Mallinnusten suhteen ilmassa on kuitenkin kaksi kysymysmerkkiä: mikä on lasten alttius saada virus ja tartuttaa sitä eteenpäin ja se, kuinka suuri osuus tartunnan saajista on oireettomia, arvioi Auranen. THL:n ennusti 25.3., että noin 11 300 ihmistä tulee tarvitsemaan sairaalahoitoa ja 3 600 tehohoitoa Voiko hengityssuojaimen desinfioida uunissa? Uskallanko ilmoittautua jumpparyhmään syksyksi? Tässä vastaukset yli 130 koronakysymykseen (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kari Auranen (Turun yliopisto) | varauksellinen epävarma | |
|
Ei missään tapauksessa kannata menetellä näin. Oireeton lapsi voi tartuttaa päiväkodissa muita. Jos perheessä on sairautta, pitää kaikkien pysyä kotona. (johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemi YTHS, 23.3.2020) Voiko hengityssuojaimen desinfioida uunissa? Uskallanko ilmoittautua jumpparyhmään syksyksi? Tässä vastaukset yli 130 koronakysymykseen (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Päivi Metsäniemi (YTHS) | tukee epävarma | |
|
Tavallisessa kausi-influenssassa lapset ovat alttiita sekä saamaan että tartuttamaan infektiota. – Koronan tapauksessa lasten sairastumiset ovat olleet lieviä, minkä vuoksi leviämisherkkyydestä ei ole saatu niin paljon tietoa. Pahin mahdollinen skenaario on, että lapset ovat yhtä tartuttavia kuin aikuisetkin. Professori: Koronaepidemia kestää Suomessa ainakin kesään, mutta ilmassa on vielä kaksi kysymysmerkkiä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kari Auranen (Turun yliopisto) | varauksellinen epävarma | |
|
– Koronan tapauksessa lasten sairastumiset ovat olleet lieviä, minkä vuoksi leviämisherkkyydestä ei ole saatu niin paljon tietoa. Pahin mahdollinen skenaario on, että lapset ovat yhtä tartuttavia kuin aikuisetkin. "Ei välttämättä niin järeä toimi kuin kuulostaa" Professori: Koronaepidemia kestää Suomessa ainakin kesään, mutta ilmassa on vielä kaksi kysymysmerkkiä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kari Auranen (Turun yliopisto) | varauksellinen epävarma | |
|
THL:n mukaan hallituksen rajoitukset loiventavat koronaviruksen tartuntahuippua. THL arvioi keskiviikkona julkaistuissa malleissaan, että tartuttavuus laskee olennaisesti, kun nuoret eivät juuri kohtaa koulussa eivätkä ihmiset tapaa harrastuksissa tai massatapahtumissa. Rajoitukset vähentävät jonkin verran todennäköisyyttä, että yli 70-vuotiaat saisivat tartunnan. THL ennustaa: Koulujen sulkeminen hidastaa koronan leviämistä – tehohoito riittää paremmin ja se pelastaa työikäisiä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
THL | tukee epävarma | |
|
Katsomme yksittäisiä yhteiskunnan osia ja teemme niihin sopivia päätöksiä. Olemme arvioineet, että tartunnat eivät leviä niin helposti lasten keskuudessa. Tätä tietoa on saatu muistakin Pohjoismaista. Miksi Ruotsi pitää peruskoulun ja ravintolat auki, vaikka maan koronatilanne pahenee? Näin viranomaiset perustelevat Ruotsin linjaa Ylelle (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Anders Wallensten (Ruotsin kansanterveysviranomainen) | kiistää epävarma | |
|
Varmaa tietoa ei ole viruksen leviämiskyvystä, sen aiheuttamasta sairastavuudesta ja rajoitustoimien vaikutuksesta. Lasten ja oireettomien tartuttavuus on epäselvä. –Ennusteet tarkentuvat, kun voimme käyttää Euroopasta saatuja tietoja. Yksi epidemiologi ja viisi matemaatikkoa tuottavat nyt Suomen tärkeintä tietoa – “Olemme saaneet risuja, että ennusteemme ovat liian ruusuisia” (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | varauksellinen epävarma | |
|
Yksi koronaennusteiden epävarmuus ovat lapset. –Siitä ei ole vielä varmaa tietoa. Toistaiseksi ennusteessa on oletettu, että lapset vovat saada tartunnan ja voivat tartuttaa kuten aikuisetkin, ylilääkäri Tuija Leino sanoo. Oletus perustuu Kiinan tietoihin. Yksi epidemiologi ja viisi matemaatikkoa tuottavat nyt Suomen tärkeintä tietoa – “Olemme saaneet risuja, että ennusteemme ovat liian ruusuisia” (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Tuija Leino (THL) | varauksellinen epävarma | |
|
Lasten vakavat sairastumiset ja kuolemat koronaan ovat erittäin harvinaisia. Se ei silti vielä kerro, etteivätkö lapset voi tartuttaa koronaa kuten muutkin. Mallinnus ei tukenut koulujen sulkemista Yksi epidemiologi ja viisi matemaatikkoa tuottavat nyt Suomen tärkeintä tietoa – “Olemme saaneet risuja, että ennusteemme ovat liian ruusuisia” (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | varauksellinen epävarma | |
|
Ruotsalaiset ovat sanoneet käyttävänsä vain rajoituksia, joiden varmuudella tiedetään vaikuttavan tehokkaasti. Koulujen sulkemisen vaikutuksesta ei ole varmuutta, koska lasten tartuttavuus on epäselvä. THL:n laskelmien mukaan vanhusten tartunnat vähentyisivät 11 prosenttia koulujen sulkemisen seurauksena. Yksi epidemiologi ja viisi matemaatikkoa tuottavat nyt Suomen tärkeintä tietoa – “Olemme saaneet risuja, että ennusteemme ovat liian ruusuisia” (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | varauksellinen epävarma | |
|
THL:n asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi kieltäisi tämän, koska leikkiessä syntyy usein lähikontakti. Tällöin virus voi tarttua, jos joku leikkijöistä kantaa virusta. Siksi ei kannata leikkiä kaveriporukassa edes ulkona, hän sanoo. 21 vastausta lasten ja nuorten kysymyksiin: Johtuuko korona siitä, että joku Kiinassa söi lepakon? Saanko virpoa? Voinko pyöräillä? Mistä lomautetuille rahaa? (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Emmi Sarvikivi (THL) | tukee epävarma | |
|
Syissä riittää tutkimista vielä pitkään sen jälkeen, kun pandemia on hellittänyt. Tässä vaiheessa tutkijat painottavat, että oireettomuudesta huolimatta on syytä olettaa lasten levittävän tartuntoja aikuisten tavoin, joten turvavälit ovat yhtä tärkeitä kaikille ikäryhmille. Saasteet ja SARS-CoV-2, tappava yhdistelmä Kiinassa tehtiin mallinnus: Neljä viidestä koronatartunnasta on peräisin oireettomalta kanssaihmiseltä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
– | tukee epävarma | |
|
– Tavallisesti lapset ovat moottori, jotka levittävät tavallisia hengitystieinfektioita väestöön, Järvinen sanoo. Uudessa koronaviruspandemiassa näin ei ole ollut – eikä myöskään aiemmissa koronaviruksissa, kuten SARSissa. Koronavirus ei siis levinnyt esimerkiksi kouluissa silloinkaan, kun altistuneita tai sairastuneita oli koululuokissa. "Äiti, miksi haluan syödä liitua ja tuhkaa", kysyi helsinkiläisperheen lapsi – korona vaivaa lapsia harvoin ja sairaaloissa riittää vielä tilaa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Asko Järvinen (HUS) | kiistää | |
|
Uudessa koronaviruspandemiassa näin ei ole ollut – eikä myöskään aiemmissa koronaviruksissa, kuten SARSissa. Koronavirus ei siis levinnyt esimerkiksi kouluissa silloinkaan, kun altistuneita tai sairastuneita oli koululuokissa. Järvinen sanookin, että koulujen avaaminen voisi olla ensimmäisiä asioita, jos koronan poikkeustilaa lähdetään höllentämään. "Äiti, miksi haluan syödä liitua ja tuhkaa", kysyi helsinkiläisperheen lapsi – korona vaivaa lapsia harvoin ja sairaaloissa riittää vielä tilaa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Asko Järvinen (HUS) | kiistää | |
|
– Kukaan ei tiedä ihan tarkasti, että kuinka hanakasti oireettomat tartuttavat. On myös erilaisia mielipiteitä siitä, miten hanakasti lapset tartuttavat. Todennäköisempää on, että lapset eivät ole kovin tehokkaita tartuttajia, jos ovat oireettomia. Päiväkodissa koronavirukselle altistuneita ei testattu – infektiolääkäri: "Se on melkein lantin heittoa" (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Risto Pietikäinen (Kymsote) | varauksellinen epävarma | |
|
On myös erilaisia mielipiteitä siitä, miten hanakasti lapset tartuttavat. Todennäköisempää on, että lapset eivät ole kovin tehokkaita tartuttajia, jos ovat oireettomia. Pietikäisen mukaan altistuneet on asetettu karanteeniin. Päiväkodissa koronavirukselle altistuneita ei testattu – infektiolääkäri: "Se on melkein lantin heittoa" (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Risto Pietikäinen (Kymsote) | kiistää epävarma | |
|
– Lasten sosiaaliset kontaktit ovat aika laajat. Vaikka lapset itse eivät juurikaan sairasta, eivätkä ilmeisesti kovasti tartuta virusta toisiinsa, tartuttavatko he sitä sitten vanhempiin ja isovanhempiin ynnä muihin. Tästä on kysymys, kun mietitään koulujen toimia, Kirsi Varhila perustelee. Suomi saattaa muuttaa strategiaansa koronaviruksen torjunnassa – STM:n kansliapäällikkö väläyttää Ylelle rajoitusten lievennyksiä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kirsi Varhila (STM) | varauksellinen epävarma | |
|
– Rajoitusten syy eli koronaviruksen leviäminen ei ole poistunut. Isoissa kouluissa voi olla 600 oppilasta. Taudin leviämisen riski on iso. Maaliskuusta alkaen opetusta on annettu Suomessa etänä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. OAJ:n hallituksen raumalaisjäsen: "Kouluja ei pidä avata ennen kesälomia" (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Mea Nordberg (OAJ:n hallitus) | tukee epävarma | |
|
Lukiot, opistot ja yliopistot ovat siirtyneet etäopetukseen. Ruotsalaisviranomaiset ovat perustelleet päätöstä sillä, että ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että lapset levittävät tehokkaasti koronavirusta. Hallitus on silti tehnyt valmiiksi lakimuutoksen, joka mahdollistaa peruskoulun sulkemisen, jos sitä toimea tarvittaisiin. Koronakriisi ei sulkenut peruskouluja Ruotsissa, Italia avaa opinahjot vasta syksyllä – näin koulut avautuvat eri puolilla Eurooppaa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Ruotsin viranomaiset | varauksellinen | |
|
Hallituksen mukaan lain vaatimaa välttämätöntä perustetta lasten lähiopetuksen rajoittamiselle ei enää ollut. – Lasten osuus epidemian leviämiselle näyttää olevan hyvin pieni, sanoi THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen tiedotustilaisuudessa. Kouluja koskevien koronarajoitusten päätyttyä opetuksen järjestäjä ei voi enää järjestää opetusta etäopetuksena. Kouluihin palataan toukokuun 14. päivä alkaen – erityisjärjestelyillä pyritään pienentämään koronaviruksen riskiä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Mika Salminen (THL) | kiistää epävarma | |
|
Näin sanoo kotkalainen Alina Louhelainen, jonka mielestä rajoitukset ovat tärkeitä, vaikka välillä olisikin kiva käydä jossakin. – Esimerkiksi koulujen avaaminen on typerää, koska jos lapset saavat viruksen, se tartuttaa kotona myös. Louhelainen kertoo olevansa tyytyväinen hallituksen rajoitustoimiin, koska siten koronavirus saadaan loppumaan nopeammin, eikä olla parin vuoden päästä samassa tilanteessa. "Se näkyi ihan saman tien ja tuli vauhdikkaasti silmille" – 6 suomalaista kertoo, miten rajoitukset ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Alina Louhelainen (kotkalainen) | tukee | |
|
Hyyryläinen pitäisi tapahtumat, koulut ja päiväkodit vielä kiinni. Hyyryläinen uskoo, että jos lapsi saa tartunnan, se on kohta aikuisillakin. Silti esimerkiksi kirjastoja ja museoita voitaisiin hänen mielestään avata ensimmäisinä. "Se näkyi ihan saman tien ja tuli vauhdikkaasti silmille" – 6 suomalaista kertoo, miten rajoitukset ovat vaikuttaneet heidän elämäänsä (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Janne Hyyryläinen (kotkalainen) | tukee epävarma | |
|
Samalla hän toisaalta myöntää, että Tanskassa tartuttavuutta kuvaava R0-luku alkoi kohota pari viikkoa koulujen avaamisesta. Vaikka tilastollisesti onkin nähtävissä, että lasten kautta levinneet tartunnat ovat tähän saakka olleet vähäisiä, Sakselan mukaan lapsi kykenee tuottamaan aivan yhtä infektiokykyistä virusta kuin aikuinen. – Kun lapsesta eristetään virus soluviljelmään, se on yhtä infektiivinen kuin aikuisestakin otettu. Kouluihin palataan keskellä siitepölykautta – voiko oireetonta koronaa kantava lapsi tartuttaa virusta nuhanpärskäisyllä? (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kalle Saksela (virologian professori) | varauksellinen | |
|
– Kun lapsesta eristetään virus soluviljelmään, se on yhtä infektiivinen kuin aikuisestakin otettu. Sitä, miksi lapset vaikuttavat olevan aikuisia huonompia tartuttajia, voidaan toistaiseksi vain spekuloida. – Syy voisi liittyä esimerkiksi lasten immuunijärjestelmiin tai virusinfektion anatomian eroihin hengityselimissä, mutta mitään tutkittua tietoa asiasta ei toistaiseksi ole, Saksela aprikoi. Kouluihin palataan keskellä siitepölykautta – voiko oireetonta koronaa kantava lapsi tartuttaa virusta nuhanpärskäisyllä? (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kalle Saksela (virologian professori) | varauksellinen epävarma | |
|
– Selvää on, että tartuttavuus jakautuu epätasaisesti. Viruksen levitessä pääteltiin aluksi, etteivät lapset juurikaan tartuttaisi sitä. Maailmalla myöhemmin ilmenneiden tapausten perusteella huomattiin, ettei se ihan näinkään ole, Saksela muistuttaa. – Biologia tämän viruksen käyttäytymisessä on vielä tuntematon, ja siksi siitä opitaan koko ajan uutta. Kouluihin palataan keskellä siitepölykautta – voiko oireetonta koronaa kantava lapsi tartuttaa virusta nuhanpärskäisyllä? (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kalle Saksela (virologian professori) | tukee | |
|
Voisiko siis keväisestä siitepölyallergiasta kärsivä lapsi toimia nuhapärskäyksineen myös koronan levittäjänä? Sakselan mukaan varmasti voi tilanteissa, joissa lapsi kantaa oireettomana virusta ja on samaan aikaan muusta syystä nuhainen tai yskäinen. – Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jostain syystä lapset, jotka yleensä ovat parhaita hengityselintulehdusten levittäjiä, eivät sitä tämän viruksen kohdalla ole. Kouluihin palataan keskellä siitepölykautta – voiko oireetonta koronaa kantava lapsi tartuttaa virusta nuhanpärskäisyllä? (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kalle Saksela (virologian professori) | tukee | |
|
Sakselan mukaan varmasti voi tilanteissa, joissa lapsi kantaa oireettomana virusta ja on samaan aikaan muusta syystä nuhainen tai yskäinen. – Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jostain syystä lapset, jotka yleensä ovat parhaita hengityselintulehdusten levittäjiä, eivät sitä tämän viruksen kohdalla ole. Taustalla olevia syitä Saksela ei kykene kertomaan, eikä vielä kukaan muukaan, hän painottaa. Kouluihin palataan keskellä siitepölykautta – voiko oireetonta koronaa kantava lapsi tartuttaa virusta nuhanpärskäisyllä? (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Kalle Saksela (virologian professori) | varauksellinen epävarma | |
|
Tiedelehti Nature kertoo, etteivät tutkijat maailmallakaan ole yhtä mieltä siitä, miten hyviä tai huonoja viruksen levittäjiä lapset ovat. Osa tutkijoista sanoo, että kasvava joukko todisteita viittaa siihen, että lapsilla on pienempi riski sairastua ja lapset eivät ole vastuussa suurimmasta osasta tartuntaketjuista. Osa taas uskoo, että lasten infektioiden esiintyvyys on alhaisempi kuin aikuisilla osittain siksi, että he eivät ole olleet alttiina virukselle koulujen ollessa suljettuina. Kouluihin palataan keskellä siitepölykautta – voiko oireetonta koronaa kantava lapsi tartuttaa virusta nuhanpärskäisyllä? (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Nature | varauksellinen epävarma | |
|
Lukiot, opistot ja yliopistot ovat siirtyneet etäopetukseen. Ruotsalaisviranomaiset ovat perustelleet päätöstä sillä, että ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että lapset levittävät tehokkaasti koronavirusta. Hallitus on silti tehnyt valmiiksi lakimuutoksen, joka mahdollistaa peruskoulun sulkemisen, jos sitä toimea tarvittaisiin. Koulut alkavat tällä viikolla Suomessa – näin koulujen avaaminen on vaikuttanut koronatilanteeseen muualla Euroopassa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Ruotsin viranomaiset | varauksellinen | |
|
Paloneva arvioi, ettei koulujen paluu lähiopetukseen aiheuta koronatartunnoissa kovaa kasvua. – Tauti on pääsääntöisesti lapsilla lievä, ja ilmeisesti lapset eivät niin herkästi tartuta tautia eteenpäin. Ehkä koulujen avaamisesta on ajatus, että se tuskin tulee kovin laajasti epidemiaa pahentamaan, mutta kesäkuun alussa puretaan myös muita rajoituksia ja uskon, että nämä yhdessä aiheuttavat sen, että tapauksia nähdään enemmän. Johtajaylilääkäri: Koulujen avaaminen tuskin ryöpsäyttää koronatartuntoja, mutta kaikkien on syytä ymmärtää, ettei pandemia ole pian ohi (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Juha Paloneva (Keski-Suomen sairaanhoitopiiri) | kiistää epävarma | |
|
Koronaviruksesta parantuneita on 64. – Meillä on ollut hyvin vähän alaikäisiin tai kouluikäisiin liittyviä tartuntoja koko epidemian aikana, joten lisääntyneiden tartuntamäärien ei pidä lisätä koulujen alkamiseen liittyvää huolta, sanoo toimialajohtaja Tuomo Nieminen. Läheisten on mahdollista tavata palvelutaloissa asuvia omaisiaan ulkotiloissa turvallisuusohjeita noudattaen. Epidemia laajenemassa jälleen hiljaisemman vaiheen jälkeen? – Päijät-Hämeessä neljä uutta koronavirustartuntaa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Tuomo Nieminen (Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä) | varauksellinen | |
|
Johtajalääkäri Timo Lukkarinen sanoo, että yksittäisiä tapauksia tulisi ilman koulujen avaamistakin. – Todennäköisyys saada tartunta koulusta on todella, todella pieni. Nämä altistuksetkin on laskettu sen mukaan, että toimitaan varoaikojen puitteissa. Itäkeskuksen ja Kannelmäen peruskoulun oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Timo Lukkarinen (Helsingin terveysasemien johtajalääkäri) | kiistää | |
|
Lukkarisen mukaan karanteeniin määräämisessä on pelattu varman päälle. – Voi olla hyvinkin ettei kummassakaan koulussa, etenkään Kannelmäessä ilmene jatkotartuntoja. Missään tapauksessa ei kyllä 14:ää tartuntaa tule, sen uskallan sanoa. Itäkeskuksen ja Kannelmäen peruskoulun oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Timo Lukkarinen (Helsingin terveysasemien johtajalääkäri) | kiistää epävarma | |
|
Tässä olisi varmasti järkevää tarkastella tilannetta alueellisesti. Nyt jo ensimmäinen viikko on näyttänyt, että siellä missä epidemiaa on enemmän, siellä koulujen avaaminen on johtanut tartuntoihin ja altistumiseen. Sitten meillä on Suomessa suuria alueita, jossa on nolla tartuntaa. Yle selvitti opposition koronalinjan: Tartunnat pitää painaa nollaan ja hallituksen on suositeltava kasvomaskin käyttöä väkijoukoissa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Sari Essayah (kristillisdemokraatit) | tukee | |
|
Siinä ilmeisesti taustalla olivat sosiaalipoliittiset syyt, eikä niinkään epidemiologiseen tilanteeseen perustuva arviointi. Tässä otettiin mielestämme täysin turha riski ja nyt riski on mahdollisesti kostautumassa. 4) Miten arvioitte hallituksen koronatoimia, jotka liittyvät kasvomaskien käyttöön julkisilla paikoilla? Yle selvitti opposition koronalinjan: Tartunnat pitää painaa nollaan ja hallituksen on suositeltava kasvomaskin käyttöä väkijoukoissa (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Jussi Halla-aho (perussuomalaiset) | tukee epävarma | |
|
Lastenkutsut eivät ole paras idea Aivelon mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vaikka virus tarttuu lapsiin suurin piirtein yhtä suurella todennäköisyydellä kuin aikuisiinkin, on heillä pienempi riski levittää virusta eteenpäin. Se, että lapset tartuttaisivat toisiaan, on siis pienempi riski kuin se, että aikuiset tartuttaisivat lapsia. Suosi rantoja ja huvipuistojen ulkolaitteita sekä harkitse tarkkaan, järjestätkö lastenkutsut – asiantuntijoiden vinkit turvalliseen kesään (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Tuomas Aivelo (Helsingin yliopisto) | varauksellinen epävarma | |
|
Aivelon mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vaikka virus tarttuu lapsiin suurin piirtein yhtä suurella todennäköisyydellä kuin aikuisiinkin, on heillä pienempi riski levittää virusta eteenpäin. Se, että lapset tartuttaisivat toisiaan, on siis pienempi riski kuin se, että aikuiset tartuttaisivat lapsia. Juhlissa tulee ottaa huomioon kaksi tekijää: kuinka lapset toimivat, ja kuinka paljon tilanteessa on mukana aikuisia. Suosi rantoja ja huvipuistojen ulkolaitteita sekä harkitse tarkkaan, järjestätkö lastenkutsut – asiantuntijoiden vinkit turvalliseen kesään (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Tuomas Aivelo (Helsingin yliopisto) | varauksellinen epävarma | |
|
HUSin Ruotsalainen suosittelee kaikkia pohtimaan edelleen tarkkaan, järjestääkö lastenkutsuja ollenkaan. – Vaikka pienillä lapsilla on tautia vähemmän, on tarttuvuus kuitenkin mahdollista. Käsihygienia on heidän kohdallaan erityisen tärkeää, sillä varsinkin pienet lapset koskettelevat mielellään joka paikkaan. Suosi rantoja ja huvipuistojen ulkolaitteita sekä harkitse tarkkaan, järjestätkö lastenkutsut – asiantuntijoiden vinkit turvalliseen kesään (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Eeva Ruotsalainen (HUS) | tukee epävarma | |
|
On esimerkiksi kasvavaa näyttöä siitä, että virus leviää erityisesti ilmateitse. Tiedetään myös, että epidemia on levinnyt etenkin suurissa yleisötapahtumissa, eikä esimerkiksi kouluissa. Ilmassa on kuitenkin edelleen paljon kysymysmerkkejä. 5 asiaa, jotka Suomi tekee toisin, jos koronan toinen aalto iskee (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | kiistää | |
|
Väkimäärää ja aukioloa rajoitettiin yhä. Nyt näyttää siltä, että koulujen avaaminen ei lisännyt koronatartuntoja. – Joitakin yksittäisiä altistumisia on ollut, mutta jatkotartuntoja ei ole todettu, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoo. Huolettomuus kasvoi, kun rajoitusten purku ei näytä lisänneen koronatartuntoja – "Kesän aikana tautiryppäitä voi tulla" (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Yle | kiistää epävarma | |
|
Nyt näyttää siltä, että koulujen avaaminen ei lisännyt koronatartuntoja. – Joitakin yksittäisiä altistumisia on ollut, mutta jatkotartuntoja ei ole todettu, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoo. Ravintoloiden ja terassien avaamisen vaikutuksista ei voida vielä varmasti tietää, mutta tähän mennessä näyttää hyvältä. Huolettomuus kasvoi, kun rajoitusten purku ei näytä lisänneen koronatartuntoja – "Kesän aikana tautiryppäitä voi tulla" (Yle, avautuu uuteen välilehteen) |
Taneli Puumalainen (THL) | kiistää |