Ylevä arkisto

Kolumnit

Näytetään 1–39 / 39

18. heinäkuu 2026

Auli Viitalan kolumni: Hyväosaisen on vaikea tajuta, miten monimutkainen yhtälö köyhyys ja järkevät valinnat on

Jos ihmisellä on enemmän välttämättömiä tarpeita kuin rahaa, järkevä taloudenhallinta muuttuu riskipeliksi, Viitala kirjoittaa.

1 havainto
22. maaliskuu 2026

Pekka Juntin kolumni: Fiksu kasvattaisi puut  kunnon tukeiksi ja tienaisi enemmän, mutta valtio ei malta odottaa

Metsäala on huolissaan metsän­omistajan omaisuuden­suojasta, mutta valtion metsien rajuihin hakkuihin kansalainen ei pääse vaikuttamaan, Juntti ihmettelee.

3 havaintoa
12. lokakuu 2025

Matias Mäkirannan kolumni: Nuorten täytyy pystyä huolehtimaan itsestään ennen kuin voivat ottaa vastuun vanhemmistaan

Kun väestö vanhenee, paniikki leviää. Nuorille jää keskustelussa taikurin osa – tuottavuuden pitäisi hipoa taivaita, Mäkiranta pohtii.

2 havaintoa
17. huhtikuu 2025

Lauri Kontron kolumni: Maailma on niin sekaisin, että Pohjoismaiden kannattaisi harkita yhdistymistä

Pohjoismaat ovat turhan heikkoja yksin, mutta yhdessä ne voisivat olla enemmän kuin osiensa summa. Tavoitteena voisi olla peräti Pohjolan yhdysvallat, Kontro visioi.

1 havainto
3. huhtikuu 2025

Pekka Seppäsen kolumni: Osingot eivät sada taivaasta

Meillä on hatara ja kummallinen käsitys siitä, mitä yritysten maksamat osingot ovat ja miten niihin tulee suhtautua, Seppänen pohdiskelee.

2 havaintoa
28. maaliskuu 2025

Ronja Salmen kolumni: Botox on kuumaa kamaa, eikä syytä tarvitse etsiä kaukaa

Hokema siitä, että esteettiset hoidot ovat yksilön oma asia, kääntyy myös hoitoja ottavia vastaan. Ala tarvitsee nopeasti sääntelyä, kirjoittaa Salmi.

2 havaintoa
14. maaliskuu 2025

Shadia Raskin kolumni: Saisiko rasismin vastustaminen lisää tukea, jos se perusteltaisiin valkoisen miehen edulla?

Orjakaupan vastustaminen yleistyi aikoinaan erikoisesta syystä: perusteluksi keksittiin valkoisten brittimiesten kuolleisuus, Rask kirjoittaa.

Ei havaintoja
28. tammikuu 2025

Ulla Järven kolumni: Taas alkoi puhe siitä, miten kalliiksi lihavat tulevat yhteiskunnalle

Kehopositiivisuudesta kohkataan, mutta jo kouluissa opetetaan, että lihavuus on sairaus, ja ylipainon ehkäisy on omalla vastuullasi, Järvi kirjoittaa.

2 havaintoa
28. lokakuu 2024

Lauri Kontron kolumni: Luulo on gallupeissa usein tiedon väärti

Meille tarjoillaan roppakaupalla kyselytutkimusten tuloksia, mutta fiksumpaa olisi saada tietää, mitä meiltä jätettiin samalla kysymättä, Kontro pohdiskelee.

2 havaintoa
7. lokakuu 2024

Pekka Seppäsen kolumni: Suomalaiset keventäisivät perintöverojaan, vaikkei kannattaisi

Jos perintövero lakkautettaisiin, tilalle tulisi miljardin euron verran veronkiristyksiä tai uusia veroja, kirjoittaa Seppänen.

3 havaintoa
15. toukokuu 2024

Pekka Seppäsen kolumni: Suomen suurin bisnesmoka on selvinnyt

Suomen suurin bisnesmoka on Fortumin pohjaton usko Venäjään, Seppänen kirjoittaa.

1 havainto
15. maaliskuu 2024

Emmi Nuorgamin kolumni: Lasten ihonhoitorutiinit ovat yksi Tiktokin älyttömimmistä trendeistä

Ensin 19-vuotiaat innostuivat pistoshoidoista. Nyt kosmetiikkajätit kauppaavat lapsille tuotteita, jotka vaarantavat lasten terveyden, kirjoittaa Nuorgam.

1 havainto
25. tammikuu 2024

Pekka Seppäsen kolumni: Yrityksissä hölmöillään ihan samalla tavalla kuin julkisella sektorillakin

Julkisen sektorin hölmöilyt eroavat yksityisen sektorin hölmöilyistä lähinnä siten, että julkisen sektorin hölmöilyt ovat julkisia, Seppänen kirjoittaa.

4 havaintoa
20. syyskuu 2023

Pekka Seppäsen kolumni: Suomalaiset eivät ymmärrä taloutta

Suomi lienee maailman ainoa maa, jossa kansalaiset ovat huolestuneempia valtion velasta kuin jalkapallomenestyksestä, kirjoittaa Seppänen.

2 havaintoa
25. heinäkuu 2023

Shadia Raskin kolumni: Vasta umpisuomalainen ”mitä meistä ajatellaan” -pelko sai vallan linnakkeet huolestumaan rasismista

Juuri vanhat kirjoitukset ovat normalisoineet rasistisen puheen ja uhkailun. Mahtaako hallituksen julkilausuma rasismin nollatoleranssista arkea paljon helpottaa?

2 havaintoa
25. tammikuu 2023

Shadia Raskin kolumni: Näillä vinkeillä luin enemmän kirjoja

Lasten ja nuorten lukemisesta ollaan aiheellisesti huolissaan, mutta aikuisistakin enemmistö kokee lukevansa liian vähän. Mistä löytää lukuinto ja -aika keskellä ruuhkaista arkea, pohtii Rask.

1 havainto
7. marraskuu 2022

Pekka Seppäsen kolumni: Tiesitkö, että Suomessa on maahanjäämisvero

Epämieluisan veron saa näyttämään muidenkin silmissä epämieluisalta, kun antaa sille inhottavan nimen, kirjoittaa Seppänen.

2 havaintoa
2. syyskuu 2022

Lauri Kontron kolumni: Ketä Fortumin katastrofista pitää syyttää – no ihan jokaista

Eduskuntavaalit ovat keväällä ja huutokauppa Fortumin jättitappioiden syyllisestä ottaa jo kierroksia. Fortum on opettavainen tarina vauhtisokeudesta, johon liki kaikki puolueet ehtivät sortua.

2 havaintoa
20. joulukuu 2021

Ville Hytösen kolumni: Epäluuloinen neuvostoihminen ei kuollutkaan – väkevä nykypopulismi vahingoittaa edistyksellisen Viron kehitystä

Neuvostokoneisto muovasi ihmisestä Homo sovieticuksen. Hänestä on tullut populismin tärkein käyttövara, kirjoittaa Virossa asuva kirjailija Ville Hytönen.

2 havaintoa
17. lokakuu 2021

Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Elämälle vieraat johtajuusteoriat ovat työyhteisöille yhtä vaarallisia kuin huono johtajuus  

Lääke huonoon johtajuuteen on hyvä johtajuus. Pomot eivät jouda romukoppaan, vaikka autoritaarinen johtajuus ei olekaan tätä päivää. Pitää kuitenkin muistaa, että hierarkian vastakohta ei ole demokratia vaan anarkia, kirjoittaa Sabanadesan.

2 havaintoa
9. elokuu 2021

Matti Mörttisen kolumni: Liian pitkä vai lyhyt työaika? Väärä kysymys mutta tarpeellinen

Tasa-arvoa voi olla, että toinen tekee töitä neljänä ja toinen seitsemänä päivänä viikossa. Varttuneimmilla meistä on paljon opittavaa nuorten tavasta suhtautua työhön, kirjoittaa Mörttinen.

2 havaintoa
18. kesäkuu 2021

Heikki Hiilamon kolumni: Pikavippibisneksen salaisuus 

Pikavippien ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosia. Julkisella vallalla on suuri intressi puuttua pikavippien ehtoihin. Olisi syytä harkita, että vippien korkokatto ja kulutusluottojen markkinointikielto säädetään pysyviksi, kirjoittaa Hiilamo.

2 havaintoa
14. kesäkuu 2021

Asta Lepän kolumni: Ei kai korona-aikana uupuneita opiskelijoita unohdeta oman onnensa nojaan?

Korona-aikana koululaisilta ja opiskelijoilta on vaadittu aivan valtavasti itseohjautuvuutta. Mutta ymmärretäänkö, miten haastavaa se on useimmille ihmisille, etenkin nuorille? Onko itseohjautuvuuden ihanne synnyttänyt jo uusia jakolinjoja, miettii Asta Leppä.

12. huhtikuu 2021

Tuija Siltamäen kolumni: Etätyö ei ole kaikille mieletön mahdollisuus vaan ainoastaan kamalaa, eikä siitä saa tulla työelämän uusi normaali

En todellakaan halua, että työnantaja tunkee epäergonomiseen kotiini järkevän työpisteen, kirjoittaa Tuija Siltamäki. 

1 havainto
24. maaliskuu 2021

Janne Saarikiven kolumni: Korona muistutti taas siitä, että kulttuuri on kaikkein halvinta, vaikka lopulta vain se on korvaamatonta

Hallituspuolueet suhtautuvat näennäisen kriittisesti lentämiseen ja myönteisesti kulttuuriin. Entä mitä ne tukevat, kysyy Janne Saarikivi. Kolumnin voi myös kuunnella.

10. helmikuu 2021

Johanna Malisen kolumni: Moni vähättelee somevaikuttajien työtä, vaikkei tiedä siitä juuri mitään

Sosiaalisen median vaikuttajat ovat innovatiivisia yrittäjiä ja alansa pioneereja, mutta silti heidän työtään vähätellään, kirjoittaa Johanna Malinen.

1 havainto
20. tammikuu 2020

Kari Enqvistin kolumni: Sardiinit muuttuivat Silakoiksi, mutta pelkkä vastustaminen ei johda minnekään

Nopeasti pystyyn noussut Silakka-liike ei periaatteessa vastusta ketään. Tavoitteena on muuttaa keskustelun tehdasasetuksia ja se on tervetullutta, kirjoittaa Kari Enqvist. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

6. tammikuu 2020

Tommi Kinnusen kolumni: Kuka kouluissa opettaa ja mitä?

Vaatimusten peruskoulun uusiksi oppiaineiksi pitäisi pohjautua varmaan tietoon, sillä niiden toteuttaminen ei ole helppoa, kirjoittaa Tommi Kinnunen.

2 havaintoa
3. marraskuu 2019

Aiju Salmisen sarjakuvakolumni: Kun mikään ei riitä

Raha-addiktio voi kehittyä kenelle vain. Niin sanotut "hyvien perheiden" lapsetkin ovat vaaravyöhykkeessä. Kohtuukäytöstä kannattaakin puhua jo, kun viikkoraha-asiat tulevat ajankohtaisiksi, pohtii Aiju Salminen.

Ei havaintoja
17. syyskuu 2019

Laura Hallamaan kolumni: Vauvakato ei ole sukupolveni vika

Yhdessä yössä kaikki huolestuivat syntyvyydestä, vaikka meissä jo syntyneissäkin olisi huolehdittavaa, kirjoittaa Laura Hallamaa.

1 havainto
22. heinäkuu 2019

Jani Halmeen kolumni: Monopoli ei olekaan leppoisa koko perheen peli vaan oppitunti, joka näyttää kapitalismin kylmimmät kasvot

Monopolin unohdetun keksijän tavoitteena oli näyttää mitä tapahtuu, jos yritysten kasvua ei rajoiteta. Aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, kirjoittaa Jani Halme.

2 havaintoa
26. helmikuu 2019

Laura Hallamaan kolumni: On aika myöntää, että introvertti pärjää työelämässä

Työelämä hehkuttaa nyt introvertteja, mutta käsittää persoonallisuustyypin edelleen liian yksioikoisesti, kirjoittaa toimittaja Laura Hallamaa.

1 havainto
12. syyskuu 2018

Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Maailmanlopun kello näyttää kaksi minuuttia vaille keskiyön

Ilmastonmuutos on valtaosin rikkaiden aiheuttamaa. Tämä pätee niin yksilöihin kuin valtioihin, kirjoittaa Joona-Hermanni Mäkinen.

1 havainto
3. syyskuu 2018

Reetta Rädyn kolumni: Missä viipyy pääministerin tv-puhe aiheesta ilmastokriisi?

Onko vuonna 2018 vastuullista tehdä valtion budjettia, jonka absoluuttisena lähtökohtana ei ole ilmastonmuutoksen torjunta, kysyy Reetta Räty.

3 havaintoa
24. elokuu 2018

Jukka Relanderin kolumni: Kaupungit rakennusyhtiöiden panttivankeina

Suomalaiset asuvat ahtaasti, koska se on asuntorakentajien ja asuntosijoittajien etujen mukaista. Nyt rakennettavat muodikkaat sinkkukämpät taantuvat köyhien kasarmeiksi muutamassa vuosikymmenessä, kirjoittaa Jukka Relander.

5. maaliskuu 2018

Erkki Virtasen kolumni: Taloudellista totuuden käyttöä

Vaihtoehtoista totuutta eli valehtelua löytyy politiikan lisäksi laajasti talouselämästä. Virkamiehille Erkki Virtasen neuvo oli ytimekäs, valehdella ei saa, mutta totuuden kanssa pitää olla taloudellinen.

2 havaintoa
5. joulukuu 2017

Laura Lindstedtin kolumni: Yleisö Suomi-bingossa

Suomi juhlii huomenna satavuotista itsenäisyyttä. Vieraileva kolumnistimme kirjailija Laura Lindstedt pohtii Suomen henkistä tilaa vuonna 2017.

1 havainto
27. marraskuu 2017

Rysky Riiheläisen kolumni: Niinistön turvallisuuspoliittinen linja täyttää kolme vuotta

Presidentti Sauli Niinistön turvallisuuspolittiista ajattelua kuvataan neljän pilarin malliksi. Rysky Riiheläinen arvioi, että se on yksi peruste Niinistön valtavalle kansansuosiolle, malli kelpaa nimittäin lähes kaikille.

1 havainto
21. joulukuu 2010

Aamun lehdet

Sanomalehdet kirjoittavat kotona lapsiaan hoitavista äideistä, perussuomalaisten facebook-suosiosta sekä joulukaupasta ja joulun sanomasta.