Ylevä arkisto

Kamala Harris

Näytetään 1–7 / 7

2. marraskuu 2024

Harris ja Trump jakavat amerikkalaisia, mutta kumman kanssa sinä olet oikeasti samaa mieltä? Tee testi

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa otetaan arvomaailmoista mittaa. Selvitä tällä testillä, oletko Trumpin vai Harrisin kelkassa.

1 havainto
20. lokakuu 2024

ABC: Trump noussut hienoiseen johtoon vaaliennusteessa

Vaaliennusteita laativan 538-sivuston ennusteen mukaan Donald Trump valittaisiin presidentiksi 52 prosentin todennäköisyydellä.

1 havainto
11. syyskuu 2024

Trump vyörytti väittelyssä jopa yli 30 valhetta – katso amerikkalaismedioiden faktantarkistuksen tulokset

Donald Trump ja Kamala Harris kohtasivat ensimmäisessä ja mahdollisesti ainoaksi jäävässä väittelyssä.

2 havaintoa
10. syyskuu 2024

Trumpin ja Harrisin odotetulle tv-väittelylle on asetettu tiukat säännöt

Ehdokkaat eivät saa esimerkiksi tuoda lavalle mukanaan mitään eivätkä lukea vastauksia valmiista muistiinpanoista.

1 havainto

Näitä neljää seikkaa kannattaa seurata Harrisin ja Trumpin tärkeässä vaaliväittelyssä

Professori Benita Heiskasen mukaan mielikuvat ovat olennaisessa osassa, kun tutkitaan, kumpi vaaliväittelyn voittaa.

1 havainto
6. elokuu 2024

Tällainen on Kamala Harrisin varapresidenttiehdokas

Walz on Minnesotan kuvernööri. Hän on ajanut osavaltiossa läpi liberaaleja uudistuksia.

1 havainto
30. heinäkuu 2024

Harris tapasi kolme varapresidenttiehdokasta kotonaan – heistä hän valitsee päivän sisällä

Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris valitsee varapresidenttiehdokasta. Kärkiehdokkaina on värikkäitä poliitikkoja, joissa on kaikissa puolensa.

1 havainto