Ylevä arkisto

Joe Biden

Näytetään 1–21 / 21

19. heinäkuu 2024

New York Times: Biden on alkanut hyväksyä sen, että hänen on siirryttävä syrjään

Joe Bidenin kampanja tyrmää tiukkasanaisesti New York Timesin tiedot.

1 havainto
18. heinäkuu 2024

Bidenin presidenttikisan loppu on lähellä – viisi asiaa kertoo, että kulissien takana todella kiehuu

Joe Biden on esiintynyt itsevarmana tähän päivään saakka. Useat merkit kuitenkin kertovat, että demokraattipuolueen tuki on lopullisesti romahtamassa.

”Hävettää” – koko maailma nauraa USA:n presidentti­­kisalle, uskoo nuori äänestäjä

Kolme nuorta äänestäjää käänsi Bidenille selkänsä. Yhdenkään syy ei ollut presidentin korkea ikä tai heikot hoksottimet.

1 havainto

Korkea-arvoiset demokraattivaikuttajat Pelosi ja Schumer vaativat Bidenia luopumaan presidenttiehdokkuudesta

ABC Newsin mukaan senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer sanoi Bidenille, että olisi demokraattien ja koko maan kannalta parempi, jos Biden lopettaisi vaalikampanjansa.

2 havaintoa
6. heinäkuu 2024

Professori: Biden vaikutti ABC:n haastattelussa itsekeskeiseltä, narsistiselta – jopa trumpmaiselta

Bidenin on jatkossa pakko ottaa valtavia riskejä ja puhua yhä avoimemmin median kanssa. Mutta sekään ei välttämättä riitä, arvioi asiantuntija.

1 havainto

Biden kertoo tv-haastattelussa penkin alle menneestä väittelystä: ”Minulla oli kamala olo”

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo olleensa viimeviikkoisessa vaaliväittelyssä lopen uupunut kovan flunssan ja pitkittyneen aikaerorasituksen vuoksi.

1 havainto
25. helmikuu 2023

Biden: Varoitin Kiinan presidenttiä taloudellisista seuraamuksista Venäjän tukemisessa

Biden kertoo muistuttaneensa Xi Jinpingiä muun muassa siitä, kuinka 600 amerikkalaista yhtiötä lähti Venäjältä maan aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan.

Ei havaintoja
10. heinäkuu 2022

Mielenosoittajat istuivat Valkoisen talon eteen protestoimaan aborttioikeuden poistoa: "Sinun täytyy kuunnella, Joe"

Presidentti Joe Bidenilta vaadittiin voimakkaampia vastatoimia korkeimman oikeuden kiistellyn aborttipäätöksen jälkeen.

Ei havaintoja
6. tammikuu 2022

Kirjeenvaihtajalta: Tammikuun kuudes oli vallankaappausyritys, ja se jatkuu yhä

Vuosi vallankaappausyrityksen jälkeen Yhdysvaltain demokraattiset instituutiot luisuvat kohti kuilua, mutta kansaa kiinnostaa lähinnä bensan hinta, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.

2 havaintoa
19. elokuu 2021

Joe Bidenin mukaan kaaos Afganistanissa oli vääjäämätön – "En tiedä, miten olisimme välttäneet sen"

Yhdysvaltojen nopean vetäytymisen aiheuttama sekasorto Afganistanissa oli presidentti Joe Bidenin mukaan odotettavissa. ABC Newsin haastatteleman Bidenin mukaan Yhdysvaltojen joukot pysyvät maassa kunnes kaikki amerikkalaiset on evakuoitu. 

1 havainto
23. kesäkuu 2021

Bidenin jättihankkeet vastatuulessa Yhdysvalloissa: senaatti hylkäsi vaalilain, rakennusprojektit pienenevät

Republikaanit tyrmäsivät lainmuutoksen, joka yhtenäistäisi vaalien järjestämisen sääntöjä Yhdysvalloissa. Republikaanit vastustavat myös suuria rakennusprojekteja, jotka Biden rahoittaisi rikkaimpien veroja korottamalla. Demokraatitkaan eivät ole täysin palkein presidentin tukena.

2 havaintoa
20. kesäkuu 2021

USA:n ja Pohjois-Korean välit voivat pian saada tuulta purjeisiin, mutta vielä on epäselvää, mihin suuntaan Bidenin hallinnon suhteet Pohjois-Korean kanssa kehittyvät

Pohjois-Korean tämänviikkoinen keskustelunavaus on ensimmäinen USA:n ja Pohjois-Korean suhteita koskeva kommentti presidentti Joe Bidenin valtaannousun jälkeen. Yhdysvaltain turvallisuusneuvonantaja pitää Pohjois-Korean keskusteluavausta mielenkiintoisena.

1 havainto
20. toukokuu 2021

USA:n ja Venäjän ulkoministerit kohtasivat: Bidenin ja Putinin mahdollinen huipputapaaminen yhä auki

Antony Blinkenin ja Sergei Lavrovin kahdenkeskinen tapaaminen järjestettiin Arktisen neuvoston ulkoministerikokouksen yhteydessä.

Ei havaintoja
17. maaliskuu 2021

Joe Biden kutsuu Vladimir Putinia tappajaksi ja uhkaa seurauksilla Venäjän vaalihäirinnän takia

Yhdysvaltain tuoreen tiedusteluraportin mukaan Venäjä yritti vaikuttaa viime vuoden presidentinvaalien tulokseen.

Ei havaintoja
20. tammikuu 2021

Donald Trump lähti, mutta sai pitää hetken aikaa ydinlaukaisukoodit – katso tästä jutusta kiinnostavat kuvat päivän tapahtumista

Virkaanastujaiset ovat demokratian tärkeimpiä hetkiä. Valta vaihtui Yhdysvalloissa perinteisesti tammikuun 20. päivä. Miksi mikään ei ollut kuten ennen?

2 havaintoa
5. marraskuu 2020

Äänten uudelleenlaskenta Wisconsinissa voi maksaa Trumpille miljoonia dollareita – onko hänellä varaa siihen?

Trumpin vaalikassan pohja häämöttää uhkaavasti. Lisää kuluja on tulossa.

3 havaintoa
11. lokakuu 2020

Kirjeenvaihtajalta: Trump on merihädässä – Rotat jättävät uppoavan laivan Washingtonissa

Trumpin Valkoisen talon tilaisuuteen lähetettiin 2 000 kutsua, mutta eturivin republikaaneja ei siihen saapunut, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.

2 havaintoa
30. syyskuu 2020

Trumpin ja Bidenin väittely työllisti faktantarkistajia – Trump voitti väärien väitteiden määrässä

Yhdysvaltain presidentti loi jälleen kuvaa siitä, että postiäänestys johtaa vaalivilppiin, vaikka laajamittaisesta vaalivilpistä ei ole historiallisesti todisteita.

1 havainto
28. toukokuu 2020

Koronapandemia on ajanut Joe Bidenin kellariinsa - 6 kysymystä ja vastausta siitä, miten Yhdysvaltain vaalikampanjointi onnistuu etänä

Amerikkalaistutkijan mukaan empaattisuus on presidentiksi pyrkivän Bidenin vahvuus ja some-näkyvyys heikkous.

4. marraskuu 2019

"Selfiet ovat demokratian todellinen mitta, eikö?" – Elizabeth Warren kipuaa kohti demokraattien presidenttikisan kärkeä kaverikuva kerrallaan

Warren kerää tilaisuuksissaan tuntien kuvausjonot. Yle seurasi kampanjaa Yhdysvaltain itärannikolla New Hampshiressä.

5 havaintoa
30. huhtikuu 2016

Lauantaina oli Obaman viimeinen lehdistöillallinen – Yle kokosi vitsejä vuosien varrelta

Viime vuoden lehdistöillallisilla presidentti vitsaili muun muassa varapresidentti Joe Bideniltä saamistaan rentouttavista hartiahieronnoista ja harjoittamastaan Kuuban politiikasta.

Ei havaintoja